AJANKOHTAISTA
Miksi Timo Soinista pitäisi tulla Suomen presidentti?
Timo Soini herättää keskustelua. Miehen nimi on kaikkien huulilla, ja suut käyvät joko puolesta tai vastaan. Nyt onkin arvioitava, mitä haluamme Suomen presidentiltä, ja kuka täyttää nämä kriteerit parhaiten.
Mitkä ominaisuudet presidentissä ovat tärkeitä? Kysymyksessä on valtakunnan korkein tehtävä.
Olemme tilanteessa, jossa tarvitaan vahvaa johtajuutta. EU on kriisissä. Hallituspuolueet eivät ole kyenneet ajamaan Suomen ja Euroopan etua. Suomessa Perussuomalaiset tarjosivat ihmisille vaihtoehdon. Ihmisten mielipide näkyi ja kuului eduskuntavaaleissa puolueen historiallisena suurena voittona. Ilman Timo Soinin ja Perussuomalaisten tuomaa vaihtoehtoa kansalaisten pettymys olisi saattanut purkautua muulla kuin parlamentaarisella tavalla.

Elämme keskellä lööppimyrskyä ja media tekee röntgentutkimusta ympärillämme. Saamme viikottain lukea otsikoita. Kritiikkiä tulee.

Minulle henkilökohtaisesti on tärkeää, että Suomen presidentti kykenee aistimaan yhteiskunnan ilmapiiriä, kansalaisten toiveita ja huolia. Tarvitsemme ja kaipaamme arvojohtajaa, joka on uskottava. Presidenttiä joka herättää luottamusta ja jonka sanat ymmärrämme. Ennen kaikkea tarvitsemme henkilöä, joka ajaa Suomen ja Euroopan asioita rohkeasti, uskaltaen tuoda esiin ongelmia, mutta myös ratkaisuja. Tarvitsemme kielitaitoista osaajaa, jolla on kansainvälistä kokemusta.

Merkittävintä on että valtion johdossa oleva päämies on aito ja vilpitön, että tämä henkilö näkee sen eriarvoisuuden, jota maassamme on. Köyhyys, työttömyys, yksinäisyys, syrjäytyminen, alkoholismi… Näistä asioista on pystyttävä puhumaan ja niihin on vakavasti tartuttava. Yksikään presidenttiehdokas ei kykene puhumaan niin uskottavasti ja vakavasti kuin Timo Soini. Miestä ei ole raha tai valta pilannut. Hän on kotonaan niin lähiön ostarilla, kuin valtiosalissa, niin Euroopassa kuin Suomessa, sekä kaikkien näiden maailmojen välillä. Soini toimii luontevasti puhujanpöntössä, herrojen keskellä, mutta myös toreilla ja turuilla. Hän liikkuu luontevasti kaikkien eri statuksen omaavien ihmisten parissa. Tätä ominaisuutta ei yliopistossa opita, se joko on ihmisessä, tai sitten ei.

Soini saa paljon arvostelua osakseen. Konservatiivinen ajatusmaailma ja uskonkysymykset herättävät ihmisissä tunteita. Monelle akateemiselle naiselle Soini saattaa olla vihoviimeinen vaihtoehto. Ihmisellä on kuitenkin presidenttinäkin oikeus henkilökohtaiseen elämään ja vakaumukseen. Soini on osoittanut nykymaailmassa harvinaista periaatteellisuutta ja lujuutta. Olen 25-vuotias yliopistossa opiskeleva nainen ja Soinin kanssa joistakin asioista eri mieltä. En silti epäile hetkeäkään hänen kykyään toimia oikeudenmukaisena johtajana ja tehtävän vaatimalla tavalla. Hän on johtanut puoluetta ja ihmisiä lempeästi mutta lujasti. Hänellä on karismaa sekä sydäntä.

Suomi kaipaa rehellistä politiikkaa ja selkeyttä monimutkaisten ongelmien keskelle. Jonkun pitää tulkata tavalliselle rahvaalle tätä lyhenteiden täytteistä europolitiikkaa ja kertoa selkeästi missä mennään. Lyhenneviidakko ja mutkikas byrokratiaslangi vain lisäävät turhaa hermostuneisuutta, mistä ei seuraa mitään hyvää. Soinin hyviä puolia presidenttinä olisi vahva arvo- ja mielipidejohtajuus, perinteiden ja suomalaisuuden vaaliminen, sekä itsenäisen Suomen asioiden ajaminen.

Uskon että Soini tullessaan valituksi presidentiksi, kykenee näkemään asiat tarvittaessa laajasti. Hänessä eniten arvostan sitä, että hän ei myy periaatteitaan. Hän on luotettavin tuntemani henkilö.

Politiikassa tärkein arvo on luotettavuus. Soinin sana pitää. Hän kertoo selvästi mielipiteensä, ja vaikka se ei miellytä, kanta pysyy.

Suomalaiset arvostavat kansanomaisia ja vahvoja johtajia. Näiden lisäksi arvostan rehellisyyttä, suorapuheisuutta ja suurta sydäntä. Siksi äänestän Timo Soinia.


Tiina Elovaara
Kaupunginvaltuutettu
Tampere

Julkaistu 04.01.2012 klo 08:06