AJANKOHTAISTA
Miksi Timo Soini presidentiksi?
Vasemmistolaisia presidenttejä on nyt ollut 30 vuotta peräkkäin. Kiitti riitti.
Timo Soini ei ole vasemmistolainen. Tosin monet hänen kuten puolueemmekin arvot sosiaali- ja talouspolitiikassa ovat sellaisia, joita vasemmistopuolueetkin aikoinaan kunnioittivat, ennen kuin rupesivat jo Lipposen aikana vetämään kokoomuksen ja elinkeinopomojen vankkureita kohti Brysselin EU-paratiisia.

Timo Soini ei ole oikeistolainen. Tosin monet hänen kuten puolueemmekin arvot ovat sellaisia, joita porvaripuolueetkin aikanaan kunnioittivat, kun vielä uskalsivat sanoa ”koti, uskonto, isänmaa”. Nyt ne sanovat ”päiväkoti, maahanmuuttouskontojen mielistely, EU-liittovaltio”. Timo uskaltaa yhä sanoa ”koti, uskonto, isänmaa”.

Timo ei mielistele EU-mahtiväkeä: ensin Suomi, sitten suomalainen veronmaksaja, sitten EU.

Isänmaallinen hän on, Timo Soini. Kahdeksan presidenttiehdokkaan joukossa Timo on ainoa, joka uskaltaa avoimesti puolustaa maanpuolustushenkeä ja puolustusvoimia. Muut ajavat niitä alas. Vain Timosta tulee kelvollinen puolustusvoimien ylipäällikkö.

Timo on myös ainoa kahdeksasta, joka presidenttinä uskaltaa sanoa myönteisen sanan Karjalan puolesta, uhittelematta mutta arvokkaasti.

Timo on kansainvälinen siinä missä presidentin pitääkin olla. Vuonna 2011 hän on ollut Euroopan ja USA:n medioissa enemmän esillä kuin seitsemän muuta yhdessä. Toisin kuin Halosella hänellä on suhteet kunnossa myös USA:aan. Eikä hänen tarvitse tyytyä keskustelemaan Kiinan keisarin kanssa.

Paitsi kansainvälinen Timo on kansanomainen, tavallisen oloinen suomalainen mies. Reilu ja sukkelasanaisen huumorin ystävä. Hän on ainoa kahdeksasta, joka osaa puhua suomea. Selkeästi  ja  hauskastikin. Verratkaa koukero-Sauliin.

Timo kunnioittaa vähemmistöjä. Suomessa pienen uskontokunnan edustajana hän tietää, mitä on olla vähemmistöläinen. Hän on ainoa kahdeksasta ehdokkaasta, jota mediassa ahdistellaan uskonnon takia. Tuskin media ahdistelisi, jos hän olisi muslimi.

Perussuomalaiset: muistakaa tammikuussa hoitaa Timo toiselle kierrokselle! Älkää jääkö pois vaaliuurnilta tai äänestäkö Sauli-Paavoa vain siksi, että pelkäätte puolueemme puolesta, jos Timo häkitetään 6-12 vuodeksi pois eduskuntapolitiikasta. Timohan on jo muutenkin vihjannut puheenjohtajavaihdoksen lähestyvän. Lyödään kaksi härkästä yhdellä iskulla!


Erkki Havansi
oikeustieteen professori

Julkaistu 07.01.2012 klo 18:00
Kirjoittaja: Erkki Havansi