AJANKOHTAISTA
Perussuomalaiset Nuoret avasivat Suomen Soinit -sivuston
Media on väittänyt, että Perussuomalaiset ei ole tosissaan presidentinvaalikampanjassa. Perussuomalaiset Nuoret todistavat toisin julkistamalla ennakkoäänestyksen alla sivuston www.suomensoinit.fi.
Kuten presidenttiehdokas Timo Soini on todennut, Suomi on täynnä kaappisoineja. Perussuomalaiset Nuoret rohkaisee kaapista ulostulemista leikkimielisellä naamarikisalla. Tulosta Soini-naamari sivustolta, ota kuva itsestäsi se päällä ja lähetä se meille – palkintona on lounas Timo Soinin, tulevan tasavallan presidentin, seurassa. Kilpailu päättyy 5. helmikuuta.

Timo Soini on tunnettu persoonallisesta pukeutumisestaan, joten Perussuomalaiset Nuoret esittelee Soinin kenttäpakkauksen, johon kuuluvat muun muassa Millwall-kaulahuivi, Marimekko-paita ja popliinitakki. Näistä syntyy ehta Suomen Soini.

- Timo Soinissa on kaksi puolta, kuin Jekyll ja Hyde, jotka Perussuomalaiset Nuoret tuovat julkisuuteen. Hevi-Soinilla on painavaa asiaa Euroopan unionista ja Rap-Soini riimittelee isänmaallisista arvoista. Soini fanittaa englantilaista Status Quota – tuomme esille ihmisen ehdokkaan takaa, Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon
Elo kuvailee.

Perussuomalaiset Nuoret kiertää Suomea yhdessä presidenttiehdokas Timo Soinin kanssa.


www.suomensoinit.fi


Julkaistu 11.01.2012 klo 13:00