AJANKOHTAISTA
Timo Soini EU-ehdokkaaksi
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti lähtevänsä EU-ehdokkaaksi.

Perussuomalaisten puoluehallitus on tänään kokoontunut Helsingissä ja nimennyt EU-ehdokkaaksi puolueen puheenjohtajan, kansanedustaja Timo Soinin. Lisäksi puoluehallitus nimesi EU-ehdokkaiksi:

– apulaistarkastaja Jaana Sankilampi, 44 vuotta, Kajaanista
– liikkeenharjoittaja Freddy Van Wonterghem, 54 vuotta, Kotkasta.

Perussuomalaisten kaikki ehdokkaat on nimetty.

Timo Soini puhui tiedotustilaisuudessa eduskunnassa mm. seuraavaa:

– En ole tyytyväinen Suomen EU-politiikkaan, enkä Euroopan unioniin. Sen perustuslain läpirunnaaminen ja keplottelu uusintaäänestyksineen on pitkä farssi. Vastustan EU-perustuslakia, jota nykyään peitellysti Lissabonin sopimukseksi kutsutaan.

– EU-vaali on viimeinen mahdollisuutemme herättää koko Eurooppa vastustamaan sopimuksen läpirunnomista. Ehdokkuuteni toimii myös kanavana suomalaisille sopimuksen vastustajille väkevänä vastalauseen ilmauksena, joka huomataan.

– EU-vaaleja ei ehdokkuuteni jälkeen voi viedä läpi matalalla profiililla. Perussuomalaiset velvoittavat vanhat puolueet ja vihreät haastavaan EU-keskusteluun. Olen varma, että Suomen kansa kiinnostuu näistä vaaleista.

– Jos tulen valituksi, otan paikan vastaan. Menen itse paikan päälle katsomaan onko EU:sta mihinkään. Pyrin lisäksi jatkokaudelle Perussuomalaisten puheenjohtajan tehtävään toukokuun puoluekokouksessa. Tulen asettumaan ehdolle ja vetämään vuoden 2011 eduskuntavaalit.

Soinin puhe kokonaisuudessaan osoitteessa www.perussuomalaiset.fi

Aiemmin nimetyt ehdokkaat

PerusS:n puoluehallitus on aiemmin nimennyt seuraavat EU-ehdokkaat: viihdetaiteilija Kike Elomaan Maskusta, professori Erkki Havansin Helsingistä, filosofian tohtori Lauri Heikkilän Marttilasta, filosofian maisteri Pirkko Mattilan Muhokselta, kansanedustajan avustaja Vesa-Matti Saarakkalan Kurikasta, mediatutkija Sampo Terhon Helsingistä ja kansanedustaja Pertti Virtasen Tampereelta.

Perussuomalaiset lähtee EU-vaaleihin teknisessä vaaliliitossa Kristillisdemokraattien kanssa. Molemmat asettavat kymmenen ehdokasta. Vaaliliitto tavoittelee kahta paikkaa.

Perussuomalaisten vaaliteeman ydin on kolmessa sanassa: Perussuomalainen palovaroitin Brysseliin. PerusS:n puoluevaltuusto hyväksyy 18. huhtikuuta puolueen varsinaisen EU-vaaliohjelman.

--

Lisätietoja:

Timo Soini, puh. 050-511 3027, timo.soini@eduskunta.fi, www.timosoini.fi
Jaana Sankilampi, puh. 040-513 5038, JaanaS@kajaani.net
Freddy Van Wonterghem, puh. 050-375 0615, wonterghem@suomi24.fi, www.freddy.fi
puoluesihteeri Ossi Sandvik, puh. 020 7430 806, ossi.sandvik@perussuomalaiset.fi
vaalikoordinaattori Jussi Niinistö, puh. 050 5767239, jussi.niinisto@eduskunta.fi

Julkaistu 28.03.2009 klo 14:36
Kirjoittaja: PerusS/tiedotus