AJANKOHTAISTA
Saarakkala: Kuntauudistuksesta tulossa katastrofi
Perussuomalaisten välikysymys kuntauudistuksesta ja lähipalveluiden turvaamisesta Esittelypuheenvuoro Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala

Perussuomalaiset ovat suhtautuneet kuntien tulevaisuuteen alusta alkaen rakentavasti. Olemme olleet valmiita hyvässä hengessä yhteistyöhön eri puolueiden kanssa, jotta se tärkein eli kuntalainen – asuipa hän sitten suurkaupungissa, maakuntakeskuksessa, kehyskunnassa, pikkukaupungissa tai pienessä maaseutukunnassa - voisi tuntea olonsa ja tulevaisuutensa mahdollisimman turvatuksi niin julkisten palveluiden saatavuuden kuin omaan elinympäristöönsä vaikuttamisen suhteen.

Tämä tavoitteemme on vilpitön ja siksi kysymys kuuluukin yhä: Eikö hallitus jaa näitä tavoitteitamme, kun se on ollut valmis sysäämään perussuomalaiset ja koko opposition syrjään kuntauudistuksen valmistelusta? Vai onko tarkoitus oikein näyttää kansalle, että pannaan asiat hyrskyn myrskyn, jotta voidaan riekkua sitten sen päälle perussuomalaisille ties kuinka monetta kertaa, että ”miksi ette lähteneet hallitukseen?”.

Jos näin on, niin hyvät ystävät siellä vasemmalla ja oikealla: kyllä nyt menee jo yli! Jos te haluatte simputtaa perussuomalaisia, niin simputtakaa. Simputtakaa vaikka koko kansan edessä. Kyllä me sen kestämme. Mutta älkää viitsikö tehdä sitä koko Suomen kustannuksella. Se ei ole reilua eikä oikein. On lapsellista suuttua vaalitappiosta tällä tavalla, että lähdetään maksattamaan omat virheet, joiden seurauksena teitä on viime eduskuntavaaleissa rangaistu, nyt koko kansalla. Menee yli hilseen, menee yli ymmärryksen.

Ja arvon hallituspuolueet, jos se, että olette vaalituloksen perusteella virheettömämpiä tai vähemmän syypäitä yhteiskuntamme ongelmiin kuin keskustalaiset, on saanut teidät itse ylentämään itsenne, niin nyt on tullut aika palauttaa teidätkin maan pinnalle. Me, joiden ovellemme on ilmaantunut teihin pettyneitä kansalaisia ja kuntalaisia apua kyselemään, lienemme ainakin tässä salissa se varteenotettavin taho sanomaan jotakin teidän vaalienjälkeisestä arviointikyvystänne. Ja kyllä me perussuomalaisissa pystymme sen sanomaan, että vaikka luottamus Paras-hankkeen seurauksena on horjunut pahasti myös keskustaan, niin onhan se kuitenkin viisauden alku, ettei ainakaan enää rehvastele sillä hankkeella. Kyseiseen hankkeeseenhan sisältyi lopulta myös pakko ylikunnallistaa sosiaali- ja terveyspalveluita alle 20 000 asukkaan kunnissa, vaikka kaikkien kuntien ei välttämättä ollut mitään järkeä tehdä niin - tai ainakin hankkeen toteutuksessa on ilmennyt ongelmia, joiden seurauksena hallitus nyt sitten on saamassa tekosyyn esittää pakkoliitoksia kautta maan.

Jos kaikki edellä sanomani on hallituksen mielestä hakuammuntaa, niin miksei hyvä hallitus sitten tuo selkeästi esille, miten ja millaista palvelu- ja kuntarakennetta se maahamme ajaa ja millä perusteilla? Vastuulliselle oppositiolle ei jää tällä hallituksen itsensä paaluttamalla aikataululla muuta vaihtoehtoa kuin tyrmätä hallituksen linja vähintäänkin hätiköintinä, ja tässä asiassa valtaosa erilaisista sosiaali- ja terveydenhuollon, kunta-alan ja ylipäätänsä yhteiskunnan asiantuntijoista on meidän perussuomalaisten kanssa samaa mieltä. Jos ei itse ole valmis ostamaan sikaa säkissä, niin aika veijari pitäisi olla, jos ei puuttuisi asiaan, kun samaa säkkiä kaupataan turuilla ja toreilla ystäville ja kylänmiehille! Tästä on kysymys, hyvä hallitus.

Olemme siis nyt oppositiossa saaneet aikaan sen, että pääosassa kuntia yhdessä asiantuntijoiden kanssa hallitukselle on nostettu keltainen kortti räikeästä sääntörikkomuksesta, joka on todennäköisesti huomattu lopulta myös kuntalaisten katsomossa. Voi nimittäin olla, että ensi alkuun hallituksen hyökkäys kuntakentällä näytti kauempaa katsottuna ennakkoluulottomalta pelirohkeudelta, mutta kun tämän ihmejoukkueeksi jo monen mielessä nousseen porukan eli Kataisen hallituksen pelikuvioita on katseltu jälkikäteen nauhalta, onkin huomattu, että sen peli perustuu vilppiin. On eri asia pelata peli paperilla kuin pistää pallo oikeasti maaliin. Hallituspuolueiden pelaajat ovat juosseet kuntauudistuksessa niin kovalla vauhdilla, että ihan pelkät laput silmillä se ei onnistu. Tämä hallituksen päämäärätön ja loputtomalta tuntuva laukka kohti maalia on mahdollista vain jos pelipallo jalasta on karannut jo ajat sitten. 

Hallituksen kansanedustajat. Vetoan teihin. Ottakaa laput silmiltänne, että ette kompastelisi enempää ja pallo pysyisi jalassa. Jos kompastuu omiin jalkoihinsa, on oppositiota turha syyttää kampittamisesta ja vaatia kentältä ulosajettavaksi, kuten nyt on tapahtunutta. Ymmärtäkää jo, ettei kuntauudistus ole mikään laukkakilpailu, vaan joukkuepeli. Vai oletteko te päättäneet, että maalista viis, hyökkäys ohi kuntalaisten muurin etenee loppuun asti niin oikealta kuin vasemmalta laidalta ja että se Pihtiputaan mummo, joka viimeisenä vapisee maalissa, ohitetaan tarvittaessa vaikka siirtämällä maalia pallon luokse eli runttaamalla kunnat puolipakolla yhteen? Kuntauudistusähkystä on tullut hallitukselle arvovaltakysymys. Kuntalaisilla on täysi oikeus olla huolestuneita, vaikka vaalien alla hallituksella olisikin sordiino päällä.

Ja vaikka te hallituksessa kuinka väittäisitte turvaavanne uudistuksellanne kuntalaisten palveluita, mikään ei pyyhi kansakunnan yhteisestä muistista sitä, että te vähennätte kuntien valtionosuuksia peruspalveluista kehyskaudella yhteensä 3,4 miljardilla eurolla. Se on sellainen raipanisku selkään, että ainakin siellä kuntien suorittavassa portaassa, duunarien selkänahassa, se kirvelee vielä pitkään. Hallinnossakin raavitaan päänahka ruvelle, kun mietitään, mistä seuraavaksi joudutaan Suomen kunnissa säästämään. Kunnissa, joiden palvelutuotanto on kansainvälisesti vertaillen erittäin tehokasta. Kunnissa, joiden tehokkuus ei minkään tutkimuksen perusteella kasva lineaarisesti kuntakoon kasvaessa.

On myös täysin eri asia säästää vastuullisesti kuin osaoptimoida rakenteilla eli säästää yhdestä näkökulmasta, mutta menettää samalla elinvoimaisuutta ja lisätä kustannuksia toisaalla. Pallo ei pysy hallussa. Jos esimerkiksi useampi kustannustasoltaan tehokas n. 10 000 asukkaan kunta liitetään toisiinsa yhdeksi kunnaksi, ei siinä tapahdu mitään muuta kuin että ajetaan alas aktiivista ja pääosin tervettä kuntien välistä kilvoittelua, joka on elinvoimaisuuden kannalta tärkeää. Seuraa pitkä ylimenokausi, menetettyjä mahdollisuuksia, ja aletaan odottaa sitä, kuka viimeisenä sammuttaa valot - kunnes sitten huomataan koko alueen taantuneen tarpeeksi ja yritetään epätoivoisesti lähteä uuteen nousuun erilaisin epärealistisin strategiajulistuksin. Näin siinä on vaarana käydä ja vaikka ei kävisikään, miksi ottaa se riski? Miksi ei anneta niiden kuntien, jotka eivät pärjää väestöpohjansa takia, itse ajan oloon tehdä ratkaisunsa ilman hallituksen laatikkoleikkejä? Annetaan oikeasti porkkanaa vastaanottaville kunnille ja taataan lailla lähipalvelut liittyville kunnille. Väestön ikärakenne on joka tapauksessa monella alueella sen kaltainen, etteivät liitokset paranna valtion taloutta, ellei tarkoitus ole leikata palveluita.

Hallituksen olisi syytä myös tiedostaa, että epäluonnolliset, useista kuntakeskuksista rakentuvat ja muuttotappiosta kärsivät kaupungit olisivat todennäköisesti omiaan lisäämään ihmisten halua muuttaa sellaisiin kaupunkeihin, jossa on vain yksi selkeä kaupunkikeskusta. Väitän, että pienet kunnat, joissa on yksi keskus, ovat siis lähtökohtaisesti vetovoimaisempia kuin kunnat, joissa keskuksia on useampia. Ehkä hallituksen tarkoitus on tällä tavalla kuntia yhteenliittämällä ja sen seurauksena kuntakeskuksia alasajamalla tiivistää yhdyskuntarakennetta niin paikallisesti kuin maanlaajuisesti, vaikka siitäkin on monenlaisia tutkimuksia, ettei kaupungeissa asuminen suinkaan ole automaattisesti vähäpäästöisempää kuin maalla tai taajamissa asuminen.

Kaiken tämän hallituksen aiheuttaman hässäkän jälkeen on varmaan jo likinäköisimmillekin piirtynyt verkkokalvoille, miten häikäilemätöntä ja edesvastuutonta on hallituksen peli kuntauudistuksessa. Kunnallisvaaleissa sitten päätetään, nouseeko punainen kortti ja tuleeko ulosajo koko porukalle. Aika lähellä on se tilanne, että näin käy. Ja miksi näin saattaa käydä? Näin saattaa käydä siksi, että kuntalaiset ovat nyt erotuomarin asemassa. Meidät oppositiossa te vielä ehkä voitte ajaa kentältä, mutta kuntalaisia hallituksen ei kannata lähteä enää toistamiseen harhauttamaan, sillä he ovat nähneet keltaisen heiluvan ja tietävät, että seuraavaksi kuuluu nostaa punainen.



Hallituksen vastaus ei meitä tyydytä, joten ehdotan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavaa epäluottamuslause-ehdotusta:



"Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta toteaa, että hallitus on toiminut kuntauudistuksessa hyvän valmistelutavan vastaisesti laiminlyödessään parlamentaarisen yhteistyön asiassa. Lisäksi, koska hallitus on perustellut puutteellisesti ja yksipuolisesti tekemiään kuntarakennelinjauksia, ja koska hallitus ei itsekään näytä sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta tietävän, miten se kuntauudistusta aikoo toteuttaa, ei hallitus nauti eduskunnan luottamusta".



Lisätietoja:


Vesa-Matti Saarakkala


puh. 050-5120632

Julkaistu 03.10.2012 klo 14:52