AJANKOHTAISTA
Gallupit eivät äänestä, puoluekanta ei periydy
Poliittiset vastustajat, media ja politiikan tutkijat ovat viime aikoina selittäneet perussuomalaisten kannatuksen nousua ja heilahteluja mielipidetiedusteluissa mm. sillä, että perussuomalaisista on tullut muoti-ilmiö joka herää henkiin vaalien alla, tai että monet olisivat "hyppäämässä voittajan kelkkaan".

Perussuomalaiset kansanedustajat kiistävät vaalipuolueleiman ja perustelevat perussuomalaisten menestystä ennen muuta muutoksilla, joita suomalaisten äänestyskäyttäytymisessä on tapahtunut. Myös puolueen omalla kenttäväellä ja sen uhrautuvalla työllä on ensiarvoinen merkitys perussuomalaisten nousuun, joka alkoi jo vuoden 2003 eduskuntavaaleista.

Kysyimme kansanedustajilta heidän näkemyksiään jo vuosia jatkuneeseen Perussuomalaisten menestykseen:


1. Onko Perussuomalaiset vaalipuolue ?

2. Voiko Perussuomalaisten menestystarina jatkua?

3. Mitkä ovat puolueen kannatuksen vakiinnuttamisen edellytykset?


Martti Mölsä:

1. - Aikanaan, puolueen syntyvaiheissa kannatus oli vain 0,4 prosenttia. Työtä on tehty ja matkaa taitettu runsaat 15 vuotta. Viime eduskuntavaaleissa sitten tuli "iso jytky". Gallupeissa kannatus sitten laski ja syynä oli ainakin osalle meitä äänestäneistä se, että emme menneet hallitukseen. Me emme ole vaalipuolue, eivätkä gallupit äänestä.

2. - Mikään kannatus ei ole automaattista. Jotta kannatus tasaantuisi, on tehtävä lujasti töitä. Ja missään nimessä ei pidä riidellä. Vähemmälläkin älykkyysosamäärällä saa riidan aikaiseksi.

3. - Kansaa pitää kuunnella mitä viestejä sillä on. Ja missään nimessä perussuomalaiset eivät saa asettua lasitorniin.


Reijo Tossavainen:

1. - Ei, ei me olla vaalipuolue. Ennen puoluekanta periytyi, ei enää. Tänään puolueuskollisuutta ei ole niin kuin ennen vanhaan. Liikkuvien äänestäjien määrä on siis lisääntynyt. Osa varmaankin äänesti meitä protestiksi eduskuntavaaleissa ja vaipui sen jälkeen poliittiseen horrokseen. Meillä on kuitenkin varmojen äänestäjien määrä pitkin matkaa kasvanut ja jatkossa kannatus vakiintuu.

2. - Kannatuksen aaltoliike tulee vaimenemaan. Niin kuin puheenjohtaja Timo Soini asian ilmaisi, "tiukkaan poljettu kannatus on vakiintumassa".

3. - Meidän perussuomalaisten on tuotava puolueessa naisia etualalle ja se on myös meidän miesten velvollisuus. Mielestäni esimerkiksi vuoden 2014 EU:n parlamenttivaaleissa meillä on oltava yhtä monta nais- ja miesehdokasta. Ja nyt on huolehdittava myös kohta käytävien kuntavaalien jälkeen tasa-arvosta mm. lautakuntapaikkojen jaossa.


Seppo Huhta


Julkaistu 17.10.2012 klo 18:00