AJANKOHTAISTA
Uudet eduskuntavaalit!
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pentti Oinonen vaati 23.9.2009 kannanotossaan uusia eduskuntavaaleja.

Ylimmästä valtiojohdostamme pääministeri, eduskunnan puhemies ja tasavallan presidentti sekä myös joukko kansanedustajia on mukana vaalirahoitusskandaalissa. Hallitus on menettänyt sisäisen toimintakykynsä ja kansalaisten luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maamme asioita on kadonnut.

Perussuomalaiset vaativat pääministeri Matti Vanhasta jättämään tasavallan presidentille ensi tilassa aloitteen hallituksensa eroamisesta ja uusien eduskuntavaalien järjestämisestä, kuten perustuslain 26. pykälä määrittelee.

Viime päivinä paljastuneet uudet vakavat vaalirahoitukseen liittyvät epäselvyydet lähentelevät mielestämme jo rikosta ja ovat erittäin tuomittavia ja edesvastuuttomia. Viittaamme RAY:n, Nuorisosäätiön sekä Maaseudun kukkaisrahaston vaalirahoituskuvioihin pääministeri Vanhasen, kansanedustaja Kaikkosen sekä RAY:n hallituksen puheenjohtajan paikalta eronneen Vihriälän osalta. Perussuomalaisten mielestä pääministeri Vanhasella on tämän vuoksi perusteltu syy tehdä aloite presidentti Haloselle uusien eduskuntavaalien järjestämisestä

Muissa läntisissä demokraattisissa maissa hallitukset ovat eronneet samankaltaisissa olosuhteissa. Mutta mitä tekee Suomen hallitusta johtavat Keskusta ja Kokoomus? Tämän skandaalin pääkonnat? Toteavat, että käry kävi ja luulevat takaisinmaksulla hyvittävänsä tekonsa.

Pääministeri Vanhanen! Vetäkää johtopäätökset ja kantakaa vastuunne kuin oikeamielinen ja suoraselkäinen poliitikko, vai haluatteko jäädä Suomen historiaan miehenä, jonka toinen hallitus muistetaan hallituspuolueiden taloussotkuista?

--

Pentti Oinonen
kansanedustaja
Perussuomalaisten 1. vpj.
puh. 050-512 2472
pentti.oinonen@eduskunta.fi
Julkaistu 23.09.2009 klo 15:37
Kirjoittaja: Pentti Oinonen