AJANKOHTAISTA
PS-Nuorten syyskokous - Saarakkala haluaa jatkaa puheenjohtajana

Perussuomalaiset Nuoret ry kokoontuu viikonloppuna 10.-11.10. syyskokoukseensa Vaasaan. Kasvava jäsenistömme valitsee syyskokouksessa jälleen kerran keskuudestaan uuden hallituksen varajäsenineen. Paikalle on odotettavissa noin puolisensataa osallistujaa ja luottamuspaikoille lienee tunkua enemmän kuin paikkoja on tarjolla. Se on eteenpäin menevän järjestön merkki.

Muutaman kuukauden harkinnan jälkeen olen päättänyt yhä pyrkiä jatkamaan PerusS Nuorten puheenjohtajana. Jo pari vuotta olen miettinyt jatkoani aina vuoden kerrallaan, eli jatkopyrkimykseni ei tarkoita sitä, ettenkö toivo muidenkin miettivän mahdollisuuksiaan tulevaisuudessa, ja miksei vaikka jo nyt, toimimisesta järjestömme puheenjohtajana. Katson kuitenkin, että minulla on vielä annettavaa järjestöllemme ja toisaalta olen innostunut juuri nuorten luotsaamisesta, koska tulevaisuuden perusrakenteiden vahvistaminen yhdessä muiden samanhenkisten nuorten kanssa on hyvin mielekästä.

Näen jo taustallani useita henkilöitä, joiden toivon miettivän, mitä he itse poliittiselta tulevaisuudeltaan haluavat, sillä ensin pitää olla tahto ja pyrky, koska vain silloin voi oppia eli kasvaa oikeaan suuntaan ja toisaalta muut näkevät, onko henkilöstä todella johtajaksi. Sattumapuheenjohtajiin en luota enkä toisaalta tue myöskään pyrkyreitä vailla poliittisia näyttöjä. Perussuomalaiset Nuoret on maamme kiinnostavimman poliittisen puolueen nuorisojärjestö, jonka johdossa on oltava iskunkestävää teräksistä lujuutta. Se on todella kova vaatimus nuorille toimijoille, joilla monilla on ikää ehkä vain alle 25 vuotta.

Perussuomalaiset Nuoret rekisteröitiin 2006, jolloin jäsenmäärämme oli samaa suuruusluokkaa kuin valtakunnalliset kokouksemme nyt eli noin puolensataa. Tällä hetkellä järjestöllä on jäseniä yli 450 ja moni aktiiveistamme on myös mukana kunnallispolitiikassa. Viime vuoden saavutuksena voimme pitää oman periaateohjelman luomista ja mahtavaa kunnallisvaalitulosta nuorten ehdokkaidemme osalta. Tänä vuonna saavutuksemme kohdistuvat hallinnollisiin aktiviteetteihin eli nuorisojärjestömme sääntöjen uudistamiseen ja piirijärjestöjen perustamisen käynnistämiseen. Näyttää jopa siltä, että saamme synnytettyä vielä tämän vuoden puolella piirijärjestöt koko maahan. Toimijoidemme näkyvyys on jatkanut tasaisen varmaa kasvuaan vailla nuorisojärjestöille niin usein tyypillisiä pellemäisiä ylilyöntejä.

Kannattaa olla mukana ja kantaa vastuuta, sillä edessämme on kova poliittinen nousu, joka meidän on yhdessä kestettävä. Kaikkien luottamuspaikoille pyrkivien on osoitettava järjestöllistä aktiivisuutta, ja henkilökohtaiset poliittiset saavutukset ovat luonnollisesti plussaa. Rämettyneen ja ryvettyneen politiikan aikakauden päättymisen kynnyksellä meille nuorille ovat nyt paraatiovet auki ja toisten saamat opetukset silmiemme edessä esillä.

Luotsaammeko Suomen vihdoin uudelle vuosisadalle, ottaen edelliseltä vuosisadalta mukaan hyvät asiat, kuten pyyteettömät isänmaalliset hyveet vai tyydymmekö osaamme, jota vanhat ja väsyneet poliittiset voimat meille tyrkyttävät, sen päätämme me Suomen nuoret. Perussuomalainen puolue ja nuorisojärjestö omalla esimerkillään kannustavat nuoria toimijoita oikeamielisyyteen ja antavat tukensa kaikille 2000-luvun isänmaallisille nuorille, joille suomalaisuuden ja itsenäisyyden asia ei ole pelkkää historiaa vaan ennen kaikkea tulevaisuutta.

Tervetuloa perussuomalaiset nuoret Vaasaan Aleksis Kiven päivänä kokoustamaan ja päättämään. Kokouksen ja ruokailun jälkeen oleva kielipoliittinen seminaari on kaikille kiinnostuneille avoin. Samoin iltakävely monikulttuurisessa Vaasassa. Sunnuntaina on järjestömme jäsenille tarjolla byrokratia-koulutusta kolmen tunnin ajan.

Julkaistu 05.10.2009 klo 12:59
Kirjoittaja: Vesa-Matti Saarakkala