AJANKOHTAISTA
Missä EU, siellä ongelma
Perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Timo Soini otti 2.5.2010 kantaa Kreikan lainoittamiseen.

Kreikan talousvaikeudet eivät voineet tulla yllätyksenä. EU:n rahaliitto pitää sisällään täysin eri tilassa olevia kansantalouksia, joille ei sovi sama rahanarvo ja korot. Nyt on tullut luku laulun perästä ja Suomen kansa laitetaan maksamaan. Kreikalla ei ole mitään mahdollisuuksia maksaa lainoja takaisin vaan ne ajan oloon annetaan anteeksi.

Perussuomalaiset eivät hyväksy Kreikan tukipakettia sen paremmin Suomen eduskunnassa kuin Eurooppa-tasollakaan. Kreikan talouskriisi johtaa EU-kriittisyyden voimakkaaseen lisääntymiseen Euroopassa. Se ei ole ihme; vuosikausia jatkunut tilastojen vääristely ja valehtelu sekä EU:n asioihin puuttumattomuus näyttää EU:n todellisen karvan.

Manipulaatiolla saa kestäviä tuloksia. Irlannin kansanäänestyksen toinen läpirunnominen oli suurin aivopesuprojekti mitä läntisessä maailmassa on nähty. Tuloksena oli lukukelvottoman perustuslain läpivienti, joka vain entisestään sotkee Euroopan asioita.

Missä EU, siellä ongelma. Mikä siis avuksi; ensin Kreikka ulos euroalueesta ja tulevan drakman devalvaatio 30-40 prosentilla ja EU:n hajauttaminen talous- ja vapaakauppaliitoksi.

Mitä EU-maat tekevät? Lapioivat rahaa kankkulan kaivoon ja vaativat lisää integraatiota. Se vain pahentaa tilannetta, jossa hyviä ratkaisuja ei ole.

--

Lisätietoja:

timo.soini@europarl.europa.eu

puh. 050-511 3027

Julkaistu 02.05.2010 klo 09:50
Kirjoittaja: Timo Soini