AJANKOHTAISTA
RKP ulos hallituksesta viimeistään 2011
Perussuomalaiset Nuoret ehdottavat, että RKP pudotetaan hallituksesta viimeistään 2011.

Kokoomuksen puoluekokous hyväksyi aloitteen pakkoruotsin poistamisesta. Perussuomalaiset Nuoret onnittelee kokoomuslaisia viisaasta päätöksestä. Olemme pahoillamme, ettei se kuitenkaan saanut kaikupohjaa kokoomuksen puoluejohdossa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ilmoittivat viivyttelemättä, että pakkoruotsi on ja pysyy. Päähallituspuolueet eivät kannata kielten opiskelussa valinnanvapautta.

Perussuomalaiset Nuoret pitävät ilmiötä ruotsittumisena, josta esimerkkinä käy ruotsin kielen asemaa ajavan Svenska Folktingetin varapuheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi. Hän ei ollut suinkaan oman puolueensa, vaan Rkp:n puoluekokouksen kunniavieras. Sasi kutsui siellä omiensa demokraattista äänestystulosta "työtapaturmaksi", vaikka kokoomuksen sääntöjen 7 §:n mukaan "ylintä päätösvaltaa käyttää puoluekokous".

Oppositiopuolue Sdp:n entinen puheenjohtaja Paavo Lipponen toimii ruotsinkielisen kulttuurin verkoston Svenska nu:n valtuuskunnan puheenjohtajana. Sdp:n kansanedustaja Jacob Söderman ehdotti, että Rkp vaatisi tulevilta hallituspuolueilta takeen siitä, että pakkoruotsista ei luovuta. Käsittääksemme idea ei ole uusi, sillä Rkp on kaiketi aina tehnyt niin – kunhan ruotsin kielen asema on lyöty jokaisen hallituksen takaraivoon, millään muulla ei ole väliä. Taustatukea pakkoruotsille on tullut Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilaiselta.

Ovatko suomalaiset puolueet vajonneet niin alas, että äänestämme 2011 eduskuntavaaleissa yksinkertaisesti siitä, ketkä pääsevät Rkp:n kanssa samaan hallitukseen?

Vanhojen puolueiden linja on, että niiden täytyy nauttia kielikysymyksessä ensisijaisesti Rkp:n eikä äänestäjiensä luottamusta. Perussuomalaiset Nuoret ajattelevat toisin ja siksi katsomme, että Perussuomalaiset ja Rkp eivät mahdu samaan hallitukseen. Aika ajaa vääjäämättä pakkoruotsin ohi.

Perussuomalaiset Nuoret ovat tyytyväisiä siihen, että Perussuomalaisissa nuorten ääntä kuunnellaan puoluejohtoa myöten, eikä nöyristelyä Rkp:n suuntaan esiinny.

-- 

Lisätietoja:

puheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala

puh. 0400 917 353

hallituksen varajäsen Simon Elo

puh. 044 967 5605

Julkaistu 18.06.2010 klo 14:00
Kirjoittaja: PerusS-nuoret