AJANKOHTAISTA
EU:sta voi erota
Keskustelu EU:n perustuslaista eli Lissabonin sopimuksesta jatkui 16.4.2008 eduskunnassa. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajan Pentti Oinosen aiheesta pitämä puheenvuoro:

yt se on sitten alkanut, nimittäin Euroopan Unionin uuden perustuslain eli Lissabonin sopimuksen käsittely. Jokainen ymmärtää, että EU:n nykyinen yhteinen valuutta, parlamentti ja armeija ovat toimineet savisena kivijalkana, joiden päälle nyt aiotaan rakentaa Euroopan liittovaltio -niminen huojuva talo.

Tähän taloon ollaan tekemässä seiniä ja ikkunoita luomalla unioniin ulkopoliittiset elimet. Samalla luodaan määräenemmistöihin perustuva päätöksentekojärjestelmä. Taloon tulee myös ovi, jonka avaamalla unionista pääsee pois. Euroopan unionista voi siis erota. Onneksi!

Suomella on yllin kyllin esimerkkejä ongelmista ajaa etujaan, osittain liian myötäilevän hallituksemme takia. Uuden sopimuksen myötä edellytykset ajaa asioitamme tulisivat heikkenemään entisestään.

Millaista demokratiaa?

Enemmistöpäätös on demokratiaa, mutta kysynpä vain millaista demokratiaa, kun sitä sovelletaan kansainvälisesti niinkin eripuraisella mantereella kuin Euroopassa. Olemmeko todellakin valmiit antamaan käytännön päätösvallan Suomea koskevissa asioissa vieraille valtioille?

Tulevaisuudessa nykyisen Euroopan unionin kuusi suurinta maata voisivat parlamentissa päättää asioista keskenään, kaikkien unionin jäsenmaiden puolesta. Vaikka euromeppien paikat on jaettu Brysselin politbyroossa poliittisten suuntausten mukaisesti, esimerkiksi Saksan lähes sata edustajaa puhaltavat tarvittaessa yhteen hiileen. Siinä vaakakupissa ei Suomen tusina edustajaa vaikuta kovinkaan paljoa.

Edellisen perustuslain kaatuminen Ranskassa ja Hollannissa pidetyissä kansanäänestyksissä pelästytti euromaanikot. Jotain oli tehtävä. Niinpä päätettiin epäileväisen kansan uunottamiseksi muuttaa perustuslakisopimuksen nimi Lissabonin sopimukseksi ja muokata sisältöä. Tuloksena on sillisalaatti josta ei ota selvää Erkkikään.

Veri punnitaan

Helmikuun lopussa pidettiin Helsingin yliopistossa seminaari, jonka aiheena oli Lissabonin sopimus ja sen tuomat muutokset. Luennoitsijat myönsivät, etteivät täysin ymmärrä tämän sopimuksen sisältöä. Arvon kollegat. Jos sopimusta eivät ymmärrä oppineet oikeustieteilijätkään, niin miten mahtaa olla meidän kansanedustajien laita?

Muutamien viikkojen sisällä tämän salin niin sanottu veri punnitaan. Silloin katsotaan, onko teillä edustajilla kanttia puolustaa Suomen itsemääräämisoikeutta, vai oletteko valmiit luovuttamaan sen lopullisesti pois? Onko puolueilla edes kanttia antaa yksittäisten kansanedustajiensa päättää itsenäisesti oman tunnon kysymyksenä Lissabonin sopimuksesta, vai varmistetaanko sopimuksen läpimeno jälleen kerran saneluun perustuvalla puoluepoliittisella ryhmäkurilla?

Miksi ei kansanäänestystä?

Lopuksi usein kansan keskuudesta esitetty kysymys: Miksi sopimuksesta ei pidetä kansanäänestystä? Nöyryyttääkö hallitus kansalaisia epäämällä heiltä mahdollisuuden sanoa oman mielipiteensä, ja pitääkö hallitus suomalaisia niin hölmöinä, etteivät he kykene äänestämään sopimuksen puolesta tai vastaan?

Perussuomalaiset eivät tule äänestämään perustuslakisopimuksen hyväksymisen puolesta.

--
Lisätietoja:
pentti.oinonen@eduskunta.fi
puh. 050-512 2472
 

Julkaistu 16.04.2008 klo 16:00
Kirjoittaja: Pentti Oinonen