AJANKOHTAISTA
Huippulukemin uuteen vuoteen!
YLE Uutisten teettämän tuoreen arvion mukaan perussuomalaisten kannatus on nyt 15,3 prosenttia. Nousua marraskuusta kertyi 0,4 prosenttiyksikköä.

Vuoden 2010 helmikuussa kannatus oli 6,3 prosenttia, joten kannatus on noussut vuoden aikana yhdeksän prosenttiyksikköä.

Tämän tuoreen tutkimuksen mukaan Kokoomus jatkaa suurimpana puolueena 21,2 prosentin kannatuksellaan. Keskustalle mitattiin joulukuussa 18,8 ja SDP:lle 18,1 prosentin lukemat. Kannatusarvion virhemarginaali on 1,7 prosenttiyksikköä.

Kymessä ja Uudellamaalla hurjat lukemat

Valtakunnallista tasoa kovemmat kannatusluvut löytyvät tällä hetkellä ainakin Kymestä ja Uudeltamaalta.

Taloustutkimuksen Etelä-Saimaalle, Kouvolan Sanomille ja Kymen Sanomille tekemä puoluekannatustutkimus mittasi perussuomalaisille joulukuun alussa 18,9 prosentin kannatuksen. Näillä lukemilla puolue saisi Kymen vaalipiiristä kolme kansanedustajaa.

Perussuomalaiset ovat nyt ohittaneet keskustan Kymen vaalipiirin äänestäjien suosiossa.

Uudellamaalla tehdyn mielipidetutkimuksen mukaan perussuomalaiset ovat syömässä muiden puolueiden kannatusta. Suomen Gallupin tutkimustulokset kertovat, että jos vaalit pidettäisiin nyt, perussuomalaisia äänestäisi 16% uusmaalaisista.

Näillä luvuilla perussuomalaisten on mahdollista saada Uudeltamaalta kuusi kansanedustajaa.


Julkaistu 31.12.2010 klo 07:49