AJANKOHTAISTA
Äänikuningatar Kike
Historiallisten eduskuntavaalien 17.4.2011 kruunaamaton äänikuningas oli tietenkin puoluejohtajamme Timo Soini, mutta äänikuningatar oli ehdottomasti yrittäjä ja röntgenhoitaja Kike Elomaa Varsinais-Suomen vaalipiiristä, joka varsin vaatimattomasta rahallisesta panostuksesta huolimatta keräsi pottiinsa huikeat 13 130 ääntä.
- Nöyrä kiitos kaikille äänestäjille. Saamani kannatus ei johtunut pelkästään näihin tai edellisiin vaaleihin tekemästäni vaalityöstä, vaan on seurausta jo kolmekymmentä vuotta eri tehtävissä ja ammateissa koko ajan kansan parissa tekemästäni työstä, kertoo Kike.

Neljä vuotta sitten käydyt eduskuntavaalit antoivat Kikelle hyvän pohjan, vaikka hän ei tuolloin vielä olisi voinut aavistaakaan tällaista äänivyöryä edes mahdolliseksi. Kiitollinen ja iloinen Kike aikoo osoittautua saamansa luottamuksen arvoiseksi.

- Vaalityö oli pitkä ja raskas, mutta ei niin raskas kuin aktiiviurheiluaikoinani, jolloin ei ollut mitään tukijoukkoja kannattamassa. Tällä kertaa minua auttoi oman tukiryhmäni pyyteetön ja väsymätön ponnistelu. Teimme kovan ja taloudellisesti vaatimattoman, täysin jalkatyöhön perustuvan kampanjan. Näissä vaaleissa perussuomalaiset arvot ratkaisivat koko maassa, ei raha.

Soinin linja puree

Kike Elomaa kertoo olleensa vankkumatta Timo Soinin linjalla aina. Soinin linja puree ja sen osoituksena Kike kantoi Soinin pinssiä EU-vaaliajoilta koko vaalikampanjan ajan. Soinin linjan lisäksi vaaleissa ratkaisivat asiakysymykset.

- Pääsin myös muutaman kerran tuomaan mielipiteitäni julki televisioon, missä ihmiset saivat nähdä että mielipiteeni ovat suoria ja selkeitä. Esiintymiset muun muassa A-studiossa, A-talkissa, Korkojen kanssa –ohjelmassa sekä lukuisissa suorissa radiohaastatteluissa, väittelyissä ja paneeleissa olivat myös hyvin tärkeitä vaalityön kannalta.
Ne olivat tiukkoja paikkoja, mutta jo EU-ehdokkuus kasvatti Kiken valmiuksia reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin kolmikymmenvuotisen esiintymiskokemuksen lisäksi.

- Äänestäjäni tietävät kyllä, etten tule olemaan mikään hiljainen hissukka. Koko eduskuntaryhmä tulee toimimaan yhtenä tiiminä Soinin johdolla, se on minulle selviö.



Teksti: Mika Männistö

Julkaistu 29.04.2011 klo 08:58