ARTIKKELIT
Valon ja ilon juhla
Joulua vietämme Jeesuksen syntymän muistoksi, hiljennymme muistelemaan suurta sivistyksemme henkistä luojaa. Parituhatta vuotta sitten puusepän perheeseen syntyi poikalapsi. Majatalosta perheelle sijaa ei löytynyt, mutta jotain erityistä heissä oli, koska itämailta saakka tähteä seuranneet tietäjät saapuivat kumartamaan vastasyntynyttä ja toivat arvokkaita lahjojaan.
Jouluevankeliumia voimme pitää varsinaisena ihmisoikeuksien julistuksena. Köyhän perheen lapsen syntymän eturivin juhlijoiksi kutsuttiin silloisen yhteiskunnan vähäväkisimmät, yölläkin työssä olleet paimenet. Nämä muusta yhteiskunnasta syrjässä olleet ihmiset nostettiin parrasvaloihin hetkellä, jolloin maailmanhistoria sai uuden käänteen.

On lohdullista muistaa, että joulun sanoma on kerrottu ensin vähäisimmälle paimenelle, ei kuninkaan hoville. Tähän sisältyy viesti siitä, että jokainen ihminen on yhtä arvokas ja on olemassa toisenlainen arvojärjestys kuin yhteiskuntamme näkyvä hierarkia.

Parhaat lahjat eivät maksa paljon

Joulurauha on yksi yhteiskuntamme tärkeistä arvoista. Joulua vietämme yleensä perinteisesti ja perhekeskeisesti. Perinteet voivat vaihdella, siten kuin ovat kullekin tavaksi muotoutuneet. Suomalaisten mielestä parasta joulussa on yhdessäolo, perinteet ja kiireettömyys. Toivotuimpia lahjoja ovat rakkaus, hellyys ja hemmottelu. Joululahjaksi voi antaa myös aikaa. Näiden toiveiden toteuttaminen ei ole varallisuudesta kiinni.

Lapsiperheissä joulupukki lahjoineen on odotettu vieras. Vanhempien ei pidä syyllistää itseään jos eivät voi täyttää kaikkia lastensa toiveita. Ihmiselle on hyväksi oppia jo varhain, että aina ei saa kaikkea haluamaansa pelkästään pyytämällä, ei edes pukin kontista.

Annetaan hyvän kiertää

Yksinäisyys saattaa olla vapaaehtoinen valinta, mutta ellei niin ole, juhlahumun takana tilanne helposti kärjistyy, yksinäisen kokiessa jäävänsä joulusta osattomaksi. Silloin lyhytkin vierailu tai puhelinsoitto hyvän joulun toivotuksineen, voi kohentaa yksinäisen joulutunnelmaa.
Jouluna kaiken ylle laskeutuu rauha ja hiljaisuus, silloin pimeyskin on pehmeää ja rauhoittavaa.  Joulu muistuttaa meitä myös siitä, että valo voittaa pimeyden, totuus valheen, rakkaus vihan ja itsekkyyden.

Joulun sanoma tuo tullessaan rauhaa ja lepoa, sillä edellytyksellä, että otamme sanoman vastaa. Onnistunut joulu tarvitsee vain hyvää joulumieltä ja se voi syntyä vaatimattomissakin puitteissa.



Ossi Sandvik
puoluesihteeri


Julkaistu 23.12.2011 klo 08:18