ARTIKKELIT
Maisterisjätkä presidentiksi!
Timo Soini on tavallisen suomalaisen kodin kasvatti, joka opiskeli valtiotieteen maisteriksi. Poliittinen herääminen tapahtui jo varhain. Kotiin tuli SMP:n kannatuslehti Suomen Uutiset isän tietämättä, koska kotona poliittinen kanta oli eri.
Tutustuin nuoreen opiskelijapoikaan, joka tuli silloisen SMP:n puoluetoimistoon vain 16-vuotiaana, aatteen palon siivittämänä ja Veikko Vennamoa ihailevana nuorukaisena. Hän liittyi mukaan puolueen nuorisojärjestöön ja oli pian myös töissä puoluetoimistossa nuorten liiton sihteerinä.

Panin heti merkille hänen poikkeukselliset puhujan ja kirjoittajan lahjansa. Luin kiinnostuneena  hänen kirjoituksiaan ja olin myös samaa mieltä asioista, joista hän kirjoitti. Timo oli edellä aikaansa, olin varma että tästä miehestä kehittyy vielä jotain suurta ja hän tulee keräämään ympärilleen valtaisan joukon ihmisiä, jotka ovat hänen tukijoitaan. Kannustin häntä hänen edetessään politiikassa, kävin puhumassa puoluekokouksissa hänen puolestaan, oli kyseessä sitten puolueen varapuheenjohtajan vaali tai puoluesihteerin vaali. Halusin, että hän saavuttaa politiikassa aseman, josta hän pääsee vaikuttamaan suomalaisten ihmisten arkeen.

Soini osaa myös kuunnella

Ihmisenä Timo Soini on luotettava, rehellinen ja älykäs. Häntä on helppo lähestyä, hän kuuntelee ihmisiä, ja hänen kanssaan voi käydä hyvin antoisia keskusteluja. Hänellä on myös puhuessaan tapana päästellä sujuvia sutkauksia, joissa piilee se varsinainen asian ydin.

Hän on älykäs ja huumorintajuinen. Missä hän liikkuu ja toimii, siellä voi raikua myös riehakas naurunremahdus, koska iloisuus ja hyväntuulisuus kuuluvat hänen luonteeseensa. Hän ei voi sietää epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä tai ihmisen sortamista. Hän on myös sanonut lukuisia kertoja, että rasistisesti ajattelevat ihmiset eivät kuulu perussuomalaisen puolueen jäsenistöön, vaan heidän poliittinen kotinsa on muualla. Timolle tärkeimmät asiat ovat ihminen ja hänen hyvinvointinsa.

Hän on myös hyvä johtaja ja esimies, vahva, vaikuttaja ja antaa esimerkillään mallin miten asioita hoidetaan. Hänen tapansa johtaa on keskustelevaa, vuorovaikutteista ja neuvottelevaa, hän ei käytä alaisiaan kohtaan sanelupolitiikkaa. Tarvittaessa löytyy kuitenkin kovuutta ja johtajalta vaadittavaa tiukkuutta sekä päättäväisyyttä.

Uskonto on Timolle tärkeä asia, hän on löytänyt Irlannin matkoiltaan jo nuorena miehenä katolisen kirkon opit, joita hän on aina noudattanut kuuliaisesti. Tiedän, että hän rukoilee monien ystäviensä puolesta käydessään katolisissa kirkoissa maailmalla, sytyttää käydessään aina kynttilän.

Riehakkaampi Timo Soini käy mielellään jalkapallo-otteluissa niin Suomessa kuin maailmallakin, ja hänen rakkain peliseuransa on englantilainen Millwall. Toinen rakas harrastus on raviurheilu ja hän omistaa osuuden ravihevosesta. Vaalitaistelujen tiimellyksessä Timo saattaa pistäytyä karaoke-baarissakin laulamassa laulun joka on kaikkien tuntema ”Olen suomalainen”. Voiton huumassa voi irrota myös ”Harva meistä on rautaa”.

Vahva tahto vie eteenpäin

Timo on aito, rehellinen kansan mies, inhimillinen ja lämmin ihminen, ystävänä luotettava ja uskollinen ystävä. Hänen ystävyytensä on ollut tukenani useamman kerran. Timon vahva tahto on auttaa suomalaisia ihmisiä parempaan ja oikeudenmukaisempaan Suomeen.

Hänellä on kansainvälistä kokemusta ja hyvät suhteet Euroopan moniin päättäjiin. Hän on yksi tunnetuimmista suomalaisista Euroopassa. Timo ei vastusta Eurooppaa, mutta hän ei voi hyväksyä tapaa jolla maamme poliitikot ovat rähmällään EU:n herrojen edessä. Rahan syytäminen EU:n ammottavaan rahakirstuun on vastuutonta tuhlausta.

Presidenttinä Timo Soini olisi kokoava, turvallinen, isällinen päämies joka vaikeassakin tilanteessa löytäisi ratkaisun ja tien eteenpäin parempaan tulevaisuuteen.


Marja-Leena Leppänen
Perussuomalaiset Naiset ry
puheenjohtaja



Julkaistu 29.12.2011 klo 09:09