ARTIKKELIT
Savonlinnalaisesta yrittäjästä tuli kansanedustaja
Savonlinnalainen Kaj Turunen äänestettiin kansanedustajaksi eteläsavolaisin äänin. Päälle 30 vuotta yrittäjänä toiminut Turunen on kotiutunut eduskuntaan hyvin, tosin savolainen lupsakkuus ja Savon murre eivät miehestä ole Helsingin hektisessä vilinässä hävinneet mihinkään.
Työ talous- ja lakivaliokunnissa täyttää päivät. - Eduskuntatyön kautta haluan olla vaikuttamassa erityisesti nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn, työllisyyden hoitoon, eläkeläisten ja omaishoitajien aseman parantamiseen sekä pienyrityksien ja vastuuta itsestään kantavien ihmisten mahdollisuuksien avaamiseen "lievän yrittämisen" mallilla, Turunen kertoo. "Lievä yrittäminen" onkin tuoreen kansanedustajan lempilapsi.

Turunen avaa asiaa lisää: - Nykyinen järjestelmä tukee toimintamallia jossa joko olet yrittäjä, tai sitten et ole yrittäjä. Jos olet yrittäjä, niin käytännössä sinut ja perheesi siirretään sosiaali- ja työttömyysturvan ulkopuolelle. Lisäksi sinulle lätkäistään perintäkelpoiset lakisääteiset eläke- ja vakuutusmaksut, ennakkoon maksettavat verot sekä tietenkin maksettavaksi tulevat kaikki ne vapaaehtoiset maksut, jotka yritystoiminnan aloittamiseesi liittyy. Liikeideasi täytyy tuottaa hyvin heti alusta lähtien, eikä matkan aikana saa tulla notkahduksia. Jos ei tuota tai tulee notkahduksia, olet vaikeuksissa.

- Maassamme pitäisi olla järjestelmä, jossa ”lievällä” yrittämisellä voitaisiin täydentää työuria. Työttömäksi jäämisen jälkeen ei välttämättä nostettaisikaan työttömyyskorvausta vaan ilmoittauduttaisiin esim. verottajan nettisivuilla väliaikaiseksi yrittäjäksi. Tuolloin voisi toteuttaa sivussa olleen yritysidean. Olisi mahdollisuus milloin vain lopettaa toistaiseksi yritystoiminta ja palata toisen palvelukseen. Aloittamisen ja lopettamisen pitäisi olla pelkkä ilmoitusasia ilman joutavaa byrokratiaa.

- Yrittäjänä oloajasta maksettaisiin esim. päivämaksu, joka pitäisi sisällään kaikki lakisääteiset maksut eläketurvasta ennakkoveroihin. He, jotka olisivat rekisteröityneet lieviksi yrittäjiksi vuoden aikana, tekisivät esim. vuoden lopussa kevyellä kirjanpidolla tarkemman selvityksen tuloistaan verottajalle. Uskon, että madaltamalla kynnystä ja poistamalla turha byrokratia pienyritystoiminnan aloittamiselta valtio voisi merkittävästi parantaa talouttaan säästyneillä työttömyyskorvauksilla ja vähentyneellä harmaalla taloudella.

Kyseenalaista rutiinit

Yrittäjien asiat ovat lähellä Turusen sydäntä: - Minut kutsuttiin epäviralliseen Start-up –ryhmään, johon kuuluu jokaisesta puolueesta yksi edustaja.

Ryhmän jäseniä ovat Turusen lisäksi kansanedustajat Männistö (kok), Jungner (sdp), Sipilä (kesk), Karimäki (vihr), Östman (kd), Kohonen (vas) ja Gästgivars (rkp). Ryhmän tarkoituksena on ideoida ja herättää keskustelua innovatiivisten, aloittavien yritysten sekä kasvuyritysten toimintaympäristöstä sekä mahdollisuuksista kasvulle. Yrittäjänä toiminut Turunen on sitä mieltä, että työpaikkoja syntyy parhaiten juuri pk-sektorille, eikä sieltä tule satojen työntekijöiden joukkoirtisanomisia.

Uutta on myös mukanaolo eduskunnan köyhyysryhmässä. Viime vuosi oli Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Nyt kun teemavuosi on ohi, tulee tärkeään ja ajankohtaiseen teemaan kiinnittää entistäkin enemmän huomiota, sillä suhteellinen köyhyys on viime vuosina kasvanut kasvamistaan samaan aikaan tuloerojen kanssa. Eduskunnan köyhyysryhmässä on tarkoitus herättää keskustelua ja etsiä ratkaisukeinoja köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Kaj Turusen motto on "Kyseenalaista rutiinit, ideoi". Tätä hän pyrkii parhaansa mukaan toteuttamaan eduskuntatyössään. - Mielelläni kuuntelen herkällä korvalla ihmisten arkeen liittyviä asioita, hän sanoo.


Teksti: Saana Lehto

Julkaistu 10.01.2012 klo 07:57