ARTIKKELIT
Kansanedustaja esittelyssä: Pentti Kettunen
Pentti Herman Kettunen syntyi Iisalmessa, kävi kauppakoulun Kajaanissa ja on nyt kajaanilainen kaupunginvaltuutettu sekä maakuntavaltuutettu. Kettunen toimi SMP:n kansanedustajana vuosina 1983–1987 ja 1989–1991. Eduskuntavaaleissa 1987 Kettunen jäi varasijalle, mutta nousi takaisin eduskuntaan J. Juhani Kortesalmen tultua valituksi Mikkelin läänin maaherraksi.
Kettunen on koulutukseltaan merkantti ja tehnyt pitkän uran liike-elämän parissa yrittäjänä. Hänen toimintansa SMP:ssä alkoi vuonna 1979 puolueen Pohjois-Suomen järjestösihteerinä ja hän on työskennellyt myös Veikko Vennamon poliittisena sihteerinä. SMP:n jälkeen hän on toiminut Perussuomalaisissa. Kettunen oli ehdolla eduskuntaan vuoden 2007 vaaleissa saaden jo silloin hyvän äänisaaliin, muttei tullut valituksi. Kettunen palasi kansanedustajaksi vuoden 2011 vaaleissa saaden lähes 4000 ääntä Oulun vaalipiiristä.

Pentti Kettunen on pitkän linjan kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja. Eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana hän on osoittanut olevansa arvostettu niin henkilönä kuin myös poliitikkona. Kettusen puoleen voi kääntyä kiperissäkin kysymyksissä. Pentti Kettunen on valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja KELAn valtuuston puheenjohtaja.

Helposti lähestyttävä ihminen

Perussuomalaisten Kainuun piirin puheenjohtajana Kettunen on toiminut neljä vuotta, jonka aikana piirin jäsenmäärä on lähes kolminkertaistunut. Pentti Kettunen on helposti lähestyttävä ihminen, jonka luokse ihmiset tulevat toreilla puhumaan mieltään painavista asioista sekä päivänpolttavista politiikan kysymyksistä, oltiin sitten Taivalkosken markkinoilla tai Kärsämäellä. Kansalaiset tietävät, että Pentti Kettuseen voi luottaa, oli asia minkälainen tahansa. Hän paneutuu ongelmiin ja etsii ratkaisun visaisimpiinkin kysymyksiin.

Työ eduskunnassa on muuttunut paljon siitä, mitä se oli Pentti Kettusen ollessa edellisen kerran kansanedustajana. 80-luvulla kansanedustajan työhuoneessa olivat puhelin ja kirjoituskone. Kansalaiset lähestyivät asioissaan kansanedustajaa lähinnä kirjeitse. Hakulaite hälytti, jos kansanedustajaa tavoiteltiin puhelimitse. Tänä päivänä on kansanedustajilla kommunikaattorit ja tietokoneet. Sähköpostiin tulee päivittäin satoja viestejä, joista Kettusen mukaan jopa 95 prosenttia on tarpeettomia mutta jotka on kuitenkin käytävä läpi, ettei mitään tärkeää vain joudu deletoitavaksi. Sähköpostien läpikäyminen vie aikaa muulta eduskuntatyöltä. Myös kutsuja erilaisiin seminaareihin ja lounaille tulee enemmän kuin aikaisemmilla kausilla eikä tapahtumien päällekkäisyyksiltä voi välttyä. Edustaja Kettunen asettaa eduskuntatyön etusijalle, koska pitää sitä tärkeämpänä kuin lounailla istumista.


Jaana Sankilampi, kansanedustaja Pentti Kettusen avustaja

Julkaistu 31.01.2012 klo 07:00