ARTIKKELIT
Kansanedustajat liikkeellä Vesilahdella ja Orivedellä
Vesilahdella eletään kasvukipuista aikaa. Useista muista pienistä kunnista poiketen Vesilahden ongelmat liittyvät nopeaan väestökasvuun. Palveluiden rakentaminen asukasmäärän lisääntymisen kanssa samaa vauhtia, asettaa omat haasteensa. Suhteellinen väestökasvu on ollut maan nopeinta viime vuoden aikana.
Väliaikaisesti nopea kasvu aiheuttaa myöskin taloudellisia paineita. Ne kuitenkin helpottanevat muutaman vuoden kuluttua, kun verotulojen kertymä kasvaa uusien asukkaiden myötä.
Perussuomalaiset eivät toistaiseksi ole Vesilahden valtuustossa esiintyneet, mutta seuraavaan valtuustoon on ehdokkaita jo asetettu ja lisää hankitaan mahdollisuuksien mukaan. Vesilahden Perussuomalaisten vetäjä Ari Perämaa toivookin yhteydenottoja halukkailta ehdokkailta.

Pienituloisia kuritetaan edelleen

Pirkanmaalaisista PS:n kansanedustajista Vesilahdella sunnuntaina esiintyivät Lea Mäkipää ja Martti Mölsä.

Martti kertoili puheessaan viikolla eduskunnassa keskustellun kehysriihen tuloksista ja kannanotoista. Yhteenvetona Mölsä totesi kehysriihestä: ”Takki ympäri ja köyhät kyykkyyn”. Vasemmiston täydelliseksi sanojen syömiseksi mm. arvonlisäveron osalta hän näki hallituksen päätökset. Pienituloisia kuritetaan edelleen. Varsinkin lääkkeiden ja ruuan veronkorotukset koskettavat jälleen tasaveroina pienituloisia suhteellisesti rankimmin.

Valtiontalouteen kaivataan pikaista suunnanmuutosta. Euroopan tukemiseen on saatava viimeinkin loppu. Mahdollisten uusien maiden (Espanja, Italia) tuleminen tuettavien listalle vie koko Euroopan talouden kuralle.

Martti Mölsä näki toki hyvääkin kehysriihen anneissa. Perussuomalaisilta kopioitu ns. Wahlroos-vero on saanut solidaarisuusveron nimen ja tulee voimaan, tosin vain väliaikaisesti. Myös veteraanien ja rintamamiesten kuntoutukseen RAY:n varoista luvattu lisäraha on oikea päätös.

Kuntien tulisi huolehtia tiedotuksesta niin, ettei kunnissa jää kuntoutukseen saatuja määrärahoja käyttämättä. Pitäisi huolehtia siitä, että myös veteraanien omaishoitajille järjestyisi kuntoutuspaikkoja.

Kuntaliitoksiin ei pidä pakottaa

Myös Lea Mäkipää vieraili Vesilahdella eduskuntavaalien alla ja kertoili, että paikka on mukavan kotoinen. Kunta on elinvoimaisen kunnan malliesimerkki. Kuntaliitoksiin ei kehyskuntia tule pakottaa millään keinoilla, tämä oli molempien kansanedustajien ehdoton vaatimus.

Vesilahti tulee kasvavana ja kehittyvänä kuntana pärjäämään yksinäänkin. Yhteistyötä voi ja tulee tehdä joka suuntaan, mutta vapaehtoisuuden pohjalta.

Lea kertoi, että kuntarakennesuunnitelmista olemme eduskunnassa kuulleet useita asiantuntijoita, joiden ajatukset ovat kuitenkin jonkin verran ristiriitaisia. Kunnilta tulee pyytää uudet lausunnot sen jälkeen, kun So-Te puolen järjestelyistä saadaan jonkinlainen selvyys.

Mäkipää totesi maatalouspolitiikasta, että epävarma EU-tukipolitiikka tuo maatalouden harjoittamiseen suuria ongelmia. Maatalouden harjoittamiseen olisi saatava niin paljon varmuutta, että myös nuori polvi uskaltaisi lähteä maatalousyrittäjiksi.

Lea Mäkipää toi vielä esiin perussuomalaisten suuren huolen puolustusvoimiemme tilanteesta. Jos puolustusvoimia ajetaan alas nyt esitetyssä vauhdissa, meillä tulee olemaan ongelmia turvallisuutemme kanssa. Samaan aikaan poliisitoiminnan saneeraukset tuovat omat lisääntyvät riskinsä.

Tilaisuuden lopuksi käydyssä keskustelussa tuotiin esille mm. Finnairin bonukset ja mahdollinen yksityistäminen. Todettiin, että ainakin huoltovarmuus saattaa kärsiä yksityistämisen myötä.

TV-vero aiheutti keskustelua. Asialla on vastustusta ja kannattajia. Toivottiin kansanedustajien vaikuttavan siihen, etteivät maksajiksi joutuisi sellaiset ihmiset, jotka syystä tai toisesta eivät televisiota katsele.

Kuntaliitosasiat aiheuttavat keskustelua kaikissa kehyskunnissa. Perussuomalaiset eivät tule hyväksymään pakkoliitoksia missään muodossa. Se oli molempien kansanedustajien kanta.

Orivedellä tavattiin torilla

Yllättävän paljon väkeä oli liikkeelle myös Orivedellä. Kansanedustajat kävivät vilkasta keskustelua kahvikupposen ääressä. Uusia jäseniäkin tuli mukaan viisi henkeä ja muutama kuntavaalien ehdokaslupauskin kirjattiin. Tällä hetkellä Orivedellä on Perussuomalaisilla yksi valtuutettu, mutta nyt innokas vaalityö tuottaa huomattavasti paremman tuloksen. Viime vaalien kolmen ehdokkaan määräkin moninkertaistuu.


Teksti: Reijo Ojennus
Kuva: Lea Mäkipää


Julkaistu 01.05.2012 klo 07:00