ARTIKKELIT
Eduskunta valokeilaan
Uudistettu Perussuomalainen tulee raportoimaan eduskunnasta tiiviisti ja laajasti. Tätä sarkaa ryhtyy kyntämään eduskuntatoimittaja Seppo Huhta.
- Olen seurannut eduskunnan työskentelyä vuodesta 1989. Journalistina olen ollut 30 vuotta. Koulutukseni olen hankkinut Tampereen yliopiston toimittajatutkinnossa, jossa pääaineenani oli sanomalehtioppi. Aikaisempia pitkäaikaisia työnantajiani ovat olleet ennen muuta Yleisradio ja MTV3.

Perussuomalainen raportoi niin eduskunnan kuin hallituksen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Huomiotta ei jää maan talous, EU, eikä myöskään globaali talous. Ns. kolmikanta edellyttää myös sitä, että puolueen lehden ja sitä myötä eduskuntatoimittajan on seurattava työmarkkinoiden alati muuttuvia tilanteita ja siksi luupin alle tulevat niin Elinkeinoelämän keskusliitto jäsenjärjestöineen samoin kuin SAK, STTK ja Akava.

Eduskunnan sanotaan olevan ”kansakunta pienoiskoossa”, koiranleuat tosin kysyvät, että onko sittenkin niin, että ”kansanedustaja on kansalainen pienoiskoossa”? Me kerromme, kummin päin se oikein on. Eduskunta laitoksena kartoitetaan vs. muut länsimaiden parlamentit. Emme jätä kertomatta mitä Suomen kansan eduskunta Suomelle maksaa, mitä maksaa suomalainen kansanvalta, onko se oikeasti kallista, mikä on totuus?

Kun puolue käy kunnallisvaaleihin tavallisen kansalaisten palvelujen ja kunnallisen demokratian puolesta, on luontevaa, että kerromme mitä eduskuntaryhmämme ja muu eduskunta tai hallitus on näistä asioista mieltä.

Kunnallislakia ollaan muuttamassa, mutta mitä se oikein merkitsee? Ovatko lainsäätäjät ajan tasalla, vai saammeko vain lisää lakia ja vähemmän oikeutta?

Kuntarakenneuudistus - sellaisena kuin nyt näyttää - on viemässä itsenäisyyden kymmeniltä ja taas kymmeniltä erittäin ”hyvässä iskussa” olevilta kunnilta. Eduskuntatoimittajan vastuulla on kertoa Perussuomalaisen lukijoille ja meidän nettisivujen tarkastelijoille miksi tällaiseen voimakkaaseen hyökkäykseen on lähdetty. Kunnallinen itsehallinto on Suomessa perustuslailla turvattu ja on sitäkin kautta maailmanlaajuisessakin vertailussa erittäin vahva.

Kansanedustajista noin 150 on myös kunnallisvaltuutettuja. Kysymys kuuluu: kuinka moni valtuutettu kansanedustaja on valmis ampumaan itseään kotikuntaansa otsikkoon ja siinä samalla itseään jalkaan?

On päivän selvää, että lehtemme on puolueen lehti mutta yhtä itsestään selvää on, että se ei ole tiedote vaan journalistinen tuote, siksi myös eduskuntatoimittajan työhön on paneuduttava journalismi edellä. Perussuomalainen–lehti säilyttää vastaisuudessakin ne ominaisuudet jotka järjestölehdelle ovat ominaisia mutta siitä tulee myös leimallisesti puolueen pää-äänenkannattaja. Tämä taas edellyttää valtioelinten ja ennen muuta eduskunnan työn entistä analyyttisempää ja laaja-alaisempaa seurantaa.

Poliittisen lehden toimittajan ei voi olettaa ravaavan ympäriinsä belgialaisen työhevosen tapaan: laput silmillä, vaan hänen tulee esimerkiksi selvittää miksi muiden puolueiden edustajilla ja Suomen päämedioilla tuntuu olevan – osalla jopa – ylivoimaista sulattaa perussuomalaisia yleensä ja PS:n suurta eduskuntaryhmää erityisesti.

Työtä riittää ja jutunaiheita on tuhansittain mutta eduskuntatoimittaja tervehtii ilolla Teiltä arvon lukijat ja ottaa kaikenlaisen palautteen sekä juttuvinkit mielellään vastaan.

Eduskuntatoimittajan työhön on tässä äärimmäisen mielenkiintoisessa poliittisessa tilanteessa erittäin kiitollista lähteä, koska kansakunnalla on edessään vaikeita haasteita mutta kun muistaa pitää johtotähtenään Suomen, suomalaiset ja suomalaisuuden niin olen varma siitä, että yhdessä onnistumme.


Seppo Huhta
Eduskuntatoimittaja

PS. Olen naimisissa, neljän lapsen isä ja asun Espoossa

Julkaistu 17.05.2012 klo 08:42