ARTIKKELIT
Hävetkää keinottelijapuolueet ja -poliitikot jos osaatte
Meneillään oleva vaalirahasotku on luonut maahamme poliittisen uskottavuuskriisin. Hallitus ja osittain myös eduskunta on menettänyt vaalirahasotkujen seurauksena kansalaisten silmissä sille kuuluvan arvovallan ja arvostuksen.

  Keskustan ja kokoomuksen vaalirahasotkuja seuratessa nousi karvat pystyyn. Mutta kun alkoi tulla tietoja ammattiyhdistysliikkeen tuista sdp:lle ja vasemmistoliitolle, puhumattakaan Rkp:n saamista tukimiljoonista, rupesi tämmöistä mualais-kansanedustajaa suorastaan pöyristyttämään.
Kaiken huippu oli, kun ilmeni että myös valtionyhtiöt ovat sotkeutuneet vaalirahoituskuvioihin. Miten on mahdollista, että yhtiöt joiden omistajia olemme me, myös sinä ja minä, voivat tukea joitakin puolueita saati sitten antaa rahoitusta ulkomaille?
  Ministerit Pekkarinen ja Häkämies kiemurtelivat YLE:n Aamu-TV:ssä kuin kastemato ongenkoukussa toimittajan tiedustellessa ministerien kantaa siihen, saako yhtiöt joissa valtio on osakkaana antaa puoluetukea. Mielestäni yhtiöt joita valtio omistaa euronkaan verran eivät saa antaa vaalitukea, tulipa ne sitten seminaarilippujen tai mitä muuta kautta vaan. Näyttää siltä, että kaikki muut puolueet, joukossa myös kristilliset perussuomalaisia ja vihreitä lukuun ottamatta, ovat valtionyhtiöiden vaalitukien saajien joukossa. Tämä osoittaa vain sen etteivät perussuomalaiset ole ostettavissa.
  Ammattiyhdistysliikkeiden ilmoitus noin kahdeksansadan tuhannen euron vaalituesta kahtena viime vuotena sdp:lle ja vasemmistoliitolle, jotka ovat tarkoitettu työntekijöiden etujenvalvontaan tuntuu peräti karmaisevalta. Sopii kysyä kannattaako työntekijöiden maksaa joka kuukausi palkastaan ammattiyhdistysmaksuja kun ne menevät vasemmistopuolueiden poliitikkojen takapuoleen vai olisiko viisainta maksaa tästä lähtien suoraan työttömyyskassaan? Muutama vuosi sittenhän Sdp ikään kuin kiitokseksi saamistaan valtavista ay-summista poisti varallisuusveron rikkailta.
  Näilläkin valtavilla puoluetuilla joita ay-liike on holtittomasti jakanut kysymättä jäsenistöltään mielipidettä siitä kenelle annetaan tukea vai annetaanko kenellekään, ammattiyhdistysliike voisi nyt laman aikana osallistua jäsenistönsä hyvinvoinnin turvaamiseen.
  Yhdestä suusta puolueiden nokkamiehet ovat vakuuttaneet, etteivät heidän saamansa tuet vaikuta päätöksentekoon ja puolueettomuuteen. Luulevatko he ja pitävätkö he suomalaisia niin tyhminä että kansalaiset uskovat tuota väitettä. On aivan varmaa että ne firmat ja yhdistykset jotka ovat tukeneet puolueita ja poliitikkoja tuhansilla, kymmenillä tuhansilla tai sadoillatuhansilla euroilla odottavat vastapalveluksia.
  Korruptio ja hyvä veli -järjestelmä on sumentanut vanhojen puolueiden poliitikkojen silmät. Ahneudella ja vallanhalulla ei ole mitään rajaa sillä väliäkö köyhällä ja työttömällä kansalla, kunhan itse pääsee vallankahvaan keinolla millä hyvänsä. Tämä näyttää olevan suurten puolueiden periaate.

Pentti Oinonen
Kansanedustaja
Puolueen 1. varapuheenjohtaja

Julkaistu 01.09.2009 klo 07:00