ARTIKKELIT
Jorma Uskin poliittinen koti löytyi Perussuomalaisista
Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin pitkäaikainen piirisihteeri Jorma Uski täyttää 60 vuotta 24.10., YK:n päivänä. Uski on toiminut piirisihteerinä ja ollut myös puoluevaltuustossa jo kuusi vuotta, melkein heti puolueeseen liittymisensä jälkeen. Hän kuului myös kunnallis- ja EU-vaaliohjelmat laatineeseen työryhmään.

Uskin poliittinen historia alkaa 70-80-lukujen taitteessa:
  - Olin aluksi kokoomuksessa, mutta hyvin nopeasti minusta alkoi tuntua siltä, että olen väärässä porukassa. Vajaat kymmenen vuotta jaksoin siellä olla, ennen kuin jättäydyin pois. Sen jälkeen poliittinen kotini olikin jonkin aikaa hukassa. Kun lama ja allekirjoitus takauspaperissa veivät minulta yrityksen ja toimeentulon, kävin oikeusprosessini aikana tiivistä kirjeenvaihtoa Raimo Vistbackan kanssa. Tuon kirjeenvaihdon aikana minulle vahvistui näkemys siitä, että perussuomalainen käsitys oikeudenmukaisuudesta ja heikompiosaisten puolustamisesta vastasi täysin omiani. Tunnustin vain vallitsevan tosiasian liittyessäni virallisesti puolueeseen vuonna 2003, Uski kertoo.

Lama vei elämältä pohjan

Jorma Uski valmistui Jyväskylässä konetekniikan insinööriksi vuonna 1971. Sen jälkeen hän toimi ensin Tampellassa tuotekehitysinsinöörinä, ennen kuin palasi kotiseudulleen Jyväskylään Valmetille, jossa hän toimi suunnittelutehtävissä, tuotantosuunnittelutehtävissä ja viime vaiheessa myyntitehtävissä, ennen kuin lähti itselliseksi yrittäjäksi vuonna 1981.
  - Lama vei minulta yrityksen, työn, voisi sanoa että koko elämäntehtäväni. Niin kutsuttu Koiviston konklaavi muutti oikeuskäytäntöä 6.5.1992 siten, että aiempi ”tosiseikkojen mukaan” –perustelu muutettiin muotoon ”oikeuden näkemyksen mukaan” ja tuomioistuimet varmistivat, ettei Koivistoa siteeraten ”pakkien asema vaarantunut”; pankit saivat kaiken, mitä kehtasivat vaatia, kertoo Uski kokemuksestaan.
  - Lamavuosina ja ennen liittymistäni puolueeseen autoin oman oikeusprosessini lisäksi muitakin, jotka olivat syystä tai toisesta ajautuneet napit vastakkain viranomaisten kanssa. Joku käytti joskus hienoa sanaa ”prosessinhoitaja”. Tämän vapaaehtoistoiminnan kautta olen nimettynä puolueenkin oikeusturvatyöryhmässä.

Harrastuksena kivet ja kullankaivuu

Politiikan lisäksi Uskille läheinen kiviharrastus alkoi jo lähes parikymmentä vuotta sitten. Hän toimii myös Keski-Suomen kivikerho Korundin sihteerinä. Tämän harrastuksen myötä hänelle on tullut tavaksi lähteä joka vuosi Lappiin kaivamaan lapiomenetelmällä kultaa porukan yhteiseltä valtaukselta. Isompi hippu on vielä maassa, mutta pienempää on toki löytynyt.
  Jorma Uski on asunut jo kaksikymmentä vuotta yhdessä avopuolisonsa Irman kanssa. Edellisestä avioliitosta hänellä on kaksi aikuista poikaa Espoossa, vaimolla on kaksi tytärtä ja poika. Lapsenlapsia on ehtinyt tulla yhteensä jo seitsemän.
  Uski vietti vapaamuotoiset syntymäpäiväjuhlansa 23.10. perjantaina, mutta ei pidä varsinaista vastaanottoa.
  - Olen kutsunut ystäviä seuraamaan vierestä, kuinka minä vanhenen. En toivo mitään virallista delegaatiota, vaan haluan viettää illan ihan vain ystävien kesken pehmoisia puhellen.
Puoluetoimisto ja PerusSuomalainen-lehti onnittelevat päivänsankaria.

Teksti: Mika Männistö

Julkaistu 24.10.2009 klo 09:27