ARTIKKELIT
Ensimmäistä kertaa Kuntamarkkinoilla
Ehdin kiireisesti tutustua Kuntamarkkinoiden tarjotaan Helsingissä Kuntatalolla syyskuussa. Erilaiset palvelujen tarjoajat olivat vallanneet kolme kerrosta korttelista ja koulutusta oli tarjolla kahdessa kerroksessa.

Täytyi olla tarkkana, että sai valittua ne koulutusrupeamat, jotka kiinnostivat. Sain kuitenkin kysyessäni kuulla, että koulutusmateriaalit tulevat myös verkkoon myöhemmin tutustumista varten. Vielä en kyllä löytänyt sitä kuntaliiton sivuilta.

Paneeli - Palvelujen pelastus - rahoituksen riittävyys

Perussuomalaisia edusti hienosti varapuheenjohtajamme Auli Kangasmäki. Hän oli päässyt vertaiseensa seuraan: Jyrki Katainen, Anni Sinnemäki, Jutta Urpilainen, keskustasta oli myös varapuheenjohtaja Antti Rantakangas ja Risto Kalliorinne Oulusta oli edustamassa vasemmistoa. Meidän naisemme oli todella kunniaksi meille.

Palveluita kunnanpäätöksen tekoon

Mukana messuilla oli monia hankintatoimen avuksi luotuja järjestelmiä ja tein joillekin parannusehdotuksia ja mielestäni osaa voisi tarjota pienten yritysten avuksi, jotta ne voisivat tarjota kunnille kilpailevia tuotteita kansainvälisten pörssiyritysten puristuksessa. Laadun varmistus on tärkeää hankintoja tehdessä.

Pakko oli Oulun naisen käydä myös juttelemassa Metropolihankkeen esittelypisteellä. Meilläkin on pian Metropoli-Oulu, kun vain saamme liitetyksi riittävästi kuntia Ouluun. Lääniähän meillä riittää. Väittivät minulle vastaan, että metropolin voi muodostaa vain työssäkäyntialue eli kunnan rajalta ei saisi olla enempää kuin 40 kilometriä työpaikkaan. Voi, hyvät metroporilaiset, mehän siirrämme rajat vaikka jäämerelle, jos sillä saamme samanlaiset rahat kuin Helsinki-metropoli liikenteeseen ja Aalto-yliopisto toimintaansa. Eivät esittelijät oikein pitäneet ideoistani. Meillähän on viisi Metropolia Suomessa, sehän on vain mitätön rajojensiirtokysymys.

Kannattaa osallistua Kuntamarkkinoihin, jos vain on mahdollisuus. Messut avaavat silmiä myös viranhaltijoiden toiminnan suuntaan. Lisätietoa: www.kuntamarkkinat.fi.

Vaili Jämsä-Uusitalo

Julkaistu 04.11.2009 klo 07:00