ARTIKKELIT
Inarin ja Ylä-Lapin perussuomalaiset järjestäytyivät
Viime kunnallisvaalien kannatuksen innostamina päättivät perussuomalaista ajattelutapaa ja oikeudenmukaisuutta peräävät inarilaiset 6.12.2009 perustaa oman yhdistyksen. Perustajat kokoontuivatkin Saariselän metsässä Husky & Co:n tiloissa.

Yhdistyksen nimeä harkitessaan 12-henkinen perustava kokous päätti valita sellaisen nimen,  johon muidenkin ylälappilaisten kuin inarilaisten olisi mahdollista liittyä. Nimeksi valittiin Inarin ja Ylä-Lapin perussuomalaiset ry.

Kokous sujui mutkattomasti perussuomalaisessa hengessä itsenäisyyspäiväkynttilöiden loimussa, olipa joku Marskinkin kuvan nostanut seinälle tapausta tarkkailemaan. Nyt perustettu paikallisosasto toimii Perussuomalaisten Lapin piirin alaisuudessa, joka puolestaan toimii suoraan Helsingissä toimivan puoluehallituksen alaisuudessa. Inarin ja muun Ylä-Lapin asioista voi ottaa jatkossakin yhteyttä kokouksen valitsemaan hallituksen  puheenjohtajaan Esa Lindholmiin osoitteeseen esa.lindholm@gmail.com tai puhelimella 0400 693 071.

Esa Lindholm toteaa, että nyt kun yhdistys on perustettu, luulisi myös muiden puolueryhmittymien jo viimeistään ottavan yhteyttä myös perussuomalaisiin. Esa Lindholmin mielestä oli poliittisesti typerää tai ainakin ajattelematonta olla millään tavalla huomioimatta lähes sadan äänestäneen kuntalaisen mielipidettä, kun vaaliliitot jakoivat  mm. lautakuntapaikkojaan jopa sellaisille, jotka eivät olleet edes ehdokkaina kuntavaaleissa!

Esa Lindholm jatkaa, että nykyinen valtuusto toimii ehkä oikein, ehkä ei. Kun perussuomalaisilla ei ole päätöksentekoon osallistumis- eikä puheoikeutta, niin asioiden reaaliaikainen seuranta on ollut kovin vaikeaa. Mutta ainakin muutamien valtuutettujen kohdalla ilmassa on räikeän läpinäkyvää omaneduntavoittelua ja joidenkin kohdalla on ikävä huomata, että ne asiat, joista he ennen omaa valintaansa hurjina raakkuivat, ovatkin nyt heidän omia syntejään. Muutosta siis tarvitaan vakavasti yhä edelleen.

Lähitulevaisuudessa uuden yhdistyksen hallitus kokoontuu ja järjestäytyy. Teemme myös perussuomalaisen toimintastrategian kuntalaisten jokapäiväistä elämää varten: miten voimme omalla toiminnallamme puuttua nyt olemassa oleviin epäkohtiin, auttaa apua tarvitsevia ja organisoida mm. vapaaehtoistyötämme niin, että se konkreettisesti toimii ja myös näkyy.

Inarin-osanottajat

Julkaistu 29.12.2009 klo 08:32