ARTIKKELIT
Perussuomalaiset Nuoret menestyksekkäästi mukana Studia-messuilla
Perussuomalaiset Nuoret oli jo kolmatta kertaa mukana valtakunnallisilla Studia-messuilla Helsingin messukeskuksessa 2.-3.12. Messuilla oli yli 8000 kävijää. Pääosa messuvierailijoista on alle 20-vuotiaita nuoria opiskelijoita.

Studia-messuille lähdetään pääosin etsimään informaatiota tulevista opiskelupaikoista, ja moni löytääkin kattavasta messutarjonnasta mielenkiintoisia opintokokonaisuuksia, joita lähteä opiskelemaan. Myös opiskelijakaupungit mainostavat itseään.

Vaikka toisin väitetään, nuoria kiinnostavat myös yhteiskunnalliset asiat. Niinpä puolueiden nuorisojärjestöt ovat vahvasti edustettuina messuilla. Kaikilla on omat osastonsa ja kilpailu siitä, kenen osastolla vierailee eniten nuoria, on kova. Tässä kilpailussa Perussuomalaiset Nuoret olivat todennäköisesti kärkisijoilla, sillä kojullamme vieraili kahden päivän aikana yli 1500 messuvierasta.

Päähoukuttimena olivat varmaankin ilmaiset arvat pienine palkintoineen ja PerusS –karkit, mutta osansa messumenestyksessä oli myös perussuomalaisella politiikalla, josta nuoret tuntuivat olevan aika tavalla hyvin perillä. Selkeästi tiedostettiin puolueen maahanmuuttokriittisyys, EU:n vastustaminen sekä halu kieliopintojen muuttamisesta nykyistä vapaavalintaisempaan suuntaan. Niin ikään oli tiedossa, että puolueemme kannattaa ns. perinteisiä arvoja.

Nämä kantamme herättivät messuvierailijoissa sekä voimakasta kannatusta että voimakasta vastustusta enemmistön suhtautuessa puolueeseen ja sen nuorisojärjestöön positiivisesti. Päähuomio oli, että verrattuna muiden puolueiden nuorisojärjestöihin, meitä selvästi keskimääräistä enemmän kannatetaan vahvasti tai vastustetaan vahvasti ja meistä keskustellaan keskimääräistä enemmän. Herätämme siis tunteita. Ensimmäistä kertaa osastollamme kävi useiden nuorien ”lähetystöjä” tenttaamassa poliittisia kantojamme ja kilpakumppaneille kelpasivat karkkien lisäksi ensimmäistä kertaa myös esitteemme ja periaateohjelmamme. Jotakin on siis tapahtunut ja tapahtumassa poliittisella kentällä: Politiikka on liikkeessä.

Perussuomalaisten Nuorten osasto mustavalkoisessa ulkoasussaan oli huomiota herättävä ja siten toimiva. Joku kysäisikin, miksi moisiin väreihin olette päätyneet?  Syy on juuri se, että mustavalkoinen väriyhdistelmänä kiinnittää helposti huomion, herättää jo itsessään yllättävän paljon tunteita ja toisaalta se kuvastaa myös hyvin sitä, että me tarjoamme selkeitä vastauksia kokonaisvaltaisiin poliittisiin kysymyksiin. Myös Timo Soinin presidentinvaalijuliste ”Oikea mies presidentiksi” herätti osaston seinällä huomiota.

Vasta valmistuneet nuorisojärjestön esitteet vuodelle 2010 saivat messuilla ensimmäiset omistajansa ja vuoden 2008 lopulta oleva periaateohjelma oli sekin kiinnostavampi kuin koskaan. Kaiken kaikkiaan panostus messuihin oli tälläkin kertaa kannattava ja kokemusta kertyi myös messuporukalle: V-M Saarakkala, Simo Grönroos, Simon Elo, Mikael Lith, Hannu Niemi, Nea Orlow, Heikki Tamminen ja Terhi Luukas.

Studia09

Iso kuva: Mikael Lith ja Hannu Niemi Vaasasta olivat PerusS Nuorten osastolla päivystäjinä yhdessä Vesa-Matti Saarakkalan ja Heikki Tammisen kanssa.

Pieni kuva: Terhi Luukas ja Nea Orlow ovat Helsingin PerusS Nuorista.

Julkaistu 04.01.2010 klo 08:43