ARTIKKELIT
Asukasliiton puheenjohtajaksi suomalaisten puolustaja
Pertti Villo Kallion Perussuomalaisista on valittu valtakunnallisen Asukasliiton puheenjohtajaksi vuosiksi 2009-2010.

Asukasdemokratiakuvioissa jo 90-luvulta saakka toiminut Villo on ollut Asukasliiton hallituksessa jo vuosia ja viimeiset seitsemän vuotta myös liiton koulutuspäällikkönä. Viimeiset vuodet hän on ollut Helsingin kaupungin vuokralaisneuvottelukunnan puheenjohtajana, joka edustaa noin 85 000 aravavuokra-asuntoa Helsingissä ja johon toimeen hänet myös valittiin uudelleen seuraavien kahden vuoden ajaksi.

Valtakunnalliseen Asukasliittoon kuuluu 112 jäsenjärjestöä ja noin viisisataa henkilöjäsentä. Järjestö antaa muun muassa puhelinneuvontaa asumiseen liittyvissä ongelmissa. Neuvonta on jäsenille ilmaista, muille se maksaa 1,67 euroa minuutilta + paikallispuhelumaksu.

- Osakkeenomistajat työllistävät neuvontapalvelua eniten oikeuksistaan, velvollisuuksistaan ja vastuukysymyksistä. On todella yllättävää, miten vähän ihmiset tietävät omista oikeuksistaan.

Suuria mullistuksia näköpiirissä

Pertti Villoa odottavat haasteelliset ajat, sillä valtakunnallisen asukasjärjestön johtaminen ei ole kovinkaan helppoa varsinkaan nyt, kun on suuria mullistuksia näköpiirissä, esimerkiksi Helsingin kaupungin suunnittelema aravavuokratalojen pääomien fuusiointi yhdeksi yhtiöksi. Fuusiointi merkitsee päätöksenteon siirtymistä yhä kauemmaksi asukkaista kaikkien isompien päätösten tapahtuessa fuusioyhtiön kautta. Myös Pertti Villo on kutsuttu asiaa valmistelevaan työryhmään neuvottelukunnan puheenjohtajana.

- Ilmeisesti päätös halutaan runnoa vauhdilla läpi, koska uustuotannolle halutaan saada maksajia nykyisistä asukkaista.

Suomalaisten puolustaja

Pertti Villo loikkasi vasemmistoliitosta perussuomalaisiin noin vuosi sitten, jota päätöstä monet hänen tuttavistaan ja entisistä puoluetovereistaan ihmettelivät. Itse hän perustelee ratkaisunsa näin:

- Suhtaudun hyvin kriittisesti kaikkiin nykyisiin valtapuolueisiin, Suomen harjoittamaan ulkomaalaispolitiikkaan sekä EU:hun, jossa en näe kerrassaan mitään hyvää. Nykyään työläinen on vain välttämätön paha josta halutaan päästä eroon, nuorilla ei ole töitä, työttömyys pahenee, asunnottomuus kasvaa, ja tällä menolla mennään vain syvemmälle suohon. Niin kauan kuin emme pysty pitämään huolta omista sotaveteraaneistammekaan, ei meidän pidä hyysätä ketään muutakaan. Elinkeinoelämä haalii reserviä ulkomaalaisista, jotta voi pitää työttömyyden korkealla ja palkat alhaisina, ja veronmaksajat pannaan maksamaan reservin ylläpito. Kansa siis maksaa itse oman työttömyytensä.

Pertti Villo on harkinnut myös lähtemistä ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa. Mikäli hän lähtee, tulee hänen vaaliteemansa olemaan, että hän pitää suomalaisten puolta, koska ilmeisesti kukaan muu ei sitä tee.

Julkaistu 03.02.2010 klo 08:15
Kirjoittaja: Mika Männistö