ARTIKKELIT
Yhteistyöllä tuloksiin
Ihmisten toimintoja ohjaavat monet erilaiset motiivit ja pyrkimykset. Yksilönä ihminen on parhaimmillaankin melko heikko, eikä selviä kovin hyvin ilman kykyä toimia yhdessä. Elinkaarensa aikana jokainen tarvitsee jatkuvasti muita ihmisiä, vaikka hänen roolinsa yhteisön jäsenenä on jatkuvasti muuttuva eri olosuhteissa.
Suomalaisessa yhteiskunnassa vaikuttamisen välineeksi on hyväksytty demokratia, joka ei tarjoa ehdotonta valtaa yksilölle, vaan käytännössä asian eteneminen edellyttää yhteistyötä ja ainakin siinä asiassa yhteistä näkemystä. Yleensä vain yhteistyöllä voidaan saada riittävä kannatus ja päästään sanoista tekoihin.

Jokainen poliittinen toimija on kokenut äänestystilanteissa myös tappioita. Kyky selvitä tilanteesta eteenpäin ja ajatella pitkäjänteisesti on yhteinen piirre kaikille politiikassa menestystä saavuttaneille. Yhteistyökyky paljolti ratkaisee heidän poliittisen voimansa ja vaikutusvaltansa. Yhteistyöhön kykenemätön henkilö ei herätä luottamusta. Äänestäjäkin haluaa nähdä hänelle tärkeiden asioiden etenevän.

Mielipide-eroja saa olla

Kasvavassa puolueessa on aina erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä. Eri ihmiset kannattavat Perussuomalaisia eri syistä, ja näin saa olla. Mielipide-eroja pitää sallia ja erilaisuutta täytyy suvaita. Muuten ei kasvua synny. Meillä ei ole mitään tarvetta ajautua keskinäisiin kähinöihin. Ne olisivat turhia ja aiheuttaisivat osapuolille, sekä puolueelle pelkkää vahinkoa. Mahdollisen hyödyn korjaisivat muut puolueet, jotka ovat politiikanteossa kilpailijoitamme.

Samassa veneessä olevista joku saattaa toisinaan soutaa vähän eri tahtiin, eikä häntä silti saa pudottaa yli laidan, mikäli hän soutaa parhaansa mukaan auttaakseen. Se on sitten eri asia, jos joku alkaa tahallaan keikuttamaan venettä ja äyskäröimään vettä sisälle veneeseen. Kokemukset tällaisesta ovat huonoja, eikä sitä voida hyväksyä. Raja tulee vastaan aina ja puolueessa se kulkee oman puolueen vahingoittamisessa.

Me Perussuomalaiset voimme olla ylpeitä omasta puolueestamme ja sen tarjoamasta itsenäisestä poliittisesta vaihtoehdosta, joka ei ole suuren rahan, järjestövallan tai monopolien juoksupoika. Voimme nähdä vapautemme ja riippumattomuutemme kunnia-asiana ja suurena voimana. Perusta on kunnossa. Yhteishenki ja erilaisuuden sietäminen ovat ratkaisevan tärkeässä asemassa. Yhteiskuntaan vaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä, jossa työn lopulta arvioivat äänestäjät.

Ossi Sandvik
Puoluesihteeri

Julkaistu 03.03.2010 klo 09:42