ARTIKKELIT
Tapaamisia mahdollisuuksien torilla
Osallistuin lauantaina 12.6. Porvoossa Mahdollisuuksien tori -tapahtumaan. Paikalla oli kymmeniä erilaisten yhdistysten, yritysten ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Sain tavata tilaisuudessa vanhoja tuttuja, mutta myös paljon uusia kasvoja.

Ydinvoiman vastustajat esiintyivät näyttävästi ja saivat sympatiani. Tulen eduskunnassa äänestämään ydinvoimapäätöksessä nollavaihtoehdon puolesta. Ydinjätteen loppusijoittamista ei ole ratkaistu kestävällä tavalla. Emme voi jättää sellaista perintöä tuleville sukupolville. Mielestäni uusiutuviin energiamuotoihin tulisi panostaa, näin saisimme kymmeniä tuhansia uusia ja pysyviä työpaikkoja Suomeen.

Keskustelut olivat antoisia ja sain arvokasta tietoa mm. mielenterveyspotilaiden, työttömien, vanhusten sekä vammaisten ongelmista, jotka kaipaavat pikaisesti ratkaisuja. Tilaisuudessa minulle esiteltiin esimerkiksi avustajakoirien koulutusta. Toivottavasti tulevaisuudessa mahdollisimman moni apua tarvitseva saa itselleen koulutetun nelitassun!


Pirkko Ruohonen-Lerner

Julkaistu 01.07.2010 klo 08:09