ARTIKKELIT
Pohjois-Savon piirissä tahti kiristyy
Eduskuntavaalien lähestyessä myös Pohjois-Savon piirissä tunnelma tiivistyy ja tahti kiristyy niin vapaaehtoisten toimijoiden kuin piirin toimihenkilöidenkin taholla. Tällä hetkellä kaikkien päätähtäimessä ovat lähestyvät eduskuntavaalit. Puolet ehdokkaista on jo nimetty ja taktisia kuvioita viritellään parhaillaan.
- Käymme jo erilaisissa vaalitilaisuuksissa ympäri maakuntaa, jaamme puolueen omaa lehteä ja ehdokkaat tekevät omaa vaalityötään pyrkimällä saamaan mahdollisimman paljon näkyvyyttä paikallisissa lehdissä, kertoo Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Pentti Oinonen.

Pohjois-Savossa Perussuomalaisten kannatus on lyhyessä ajassa kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti ja kannattajien määrä kaksin-, kolminkertaistunut.

- Kun pääsin viime vaaleissa eduskuntaan, lisäsi se entisestään ihmisten kiinnostusta ja tyytyväisyyttä siihen, että on oma mies eduskunnassa. Sanoisin, että nyt on turvallista meidän kaikkien lähteä vaalityötä tekemään.

Tavoitteena kaksi paikkaa

Edellisten vaalien tulos on tuonut Pohjois-Savoon myös varmuutta siitä, että oma työ ei mene hukkaan. Kannatuksen kasvun myötä ihmiset ovat havahtuneet siihen, että meidät otetaan vakavasti ja että nyt on puolue, joka ajaa juuri heidän asiaansa. Myös oma kansanedustaja on lisännyt turvallisuudentunnetta siitä että asioihin voidaan todella vaikuttaa.

Tulevissa vaaleissa Pohjois-Savon piirin tavoitteena on paitsi varmistaa jo olemassa oleva paikka, saada myös toinen eduskuntapaikka. Se on täysin realistinen tavoite.

- Keskustan henkisen rappion myötä olen saanut paljon yhteydenottoja entisiltä keskustan kannattajilta ja maanviljelijöiltä, jotka ihmettelevät kovasti miten maaseutuamme nykyään puolustetaan. Keskusta on jättänyt maaseudun oman onnensa nojaan, ja väittäisin, että Keskusta on maaseudun vihollinen numero yksi. Tänä päivänä me olemme maaseudun ihmisten etujen ainoa todellinen puolustaja jatkaen jo SMP:n viitoittamalla tiellä.

- Kansalaiset ovat myös huomanneet, että olemme puolue, joka suoraselkäisenä ja ryhdikkäänä taistelee Kodin, Isänmaan ja Uskonnon puolesta unohtamatta koskaan niitä jo eläkeiässä olevia kansalaisiamme, jotka ovat rakentaneet tämän rakkaan Isänmaan. Eivätkä pelkästään maaseudun asukkaat ole kääntyneet puoleemme, vaan heitä on kaikista yhteiskuntaluokista ja ikäryhmistä.


Teksti: Mika Männistö

Julkaistu 13.07.2010 klo 11:22