ARTIKKELIT
Teollisuusko torpedoi alkoholimainonnan rajoitukset?
Viime aikoina julkisuudessa on vaadittu alkoholin mielikuvamainonnan rajoittamista. Lakivaliokunnan puheenjohtajana 2007-2009 toiminut Heidi Hautala (vihr.) kirjoitti kesäkuussa 2010 aiheesta Helsingin Sanomien sunnuntai-debattiin puolen sivun mielipidekirjoituksen otsikolla "Teollisuus torpedoi alkoholimainonnan rajoitukset".
Mielestäni Heidi Hautala on väärässä kun hän syyttää teollisuutta tässä asiassa, sillä todellisuudessa kansanedustajien selkeä enemmistö torpedoi alkoholimainonnan rajoitukset eduskunnan täysistunnossa 11.6.2009, kun äänestimme asiasta.

Ennen täysistuntoa käsittelimme alkoholimainonnan rajoitusmahdollisuuksia lakivaliokunnassa lähes vuoden. Saimme riittävän paljon tietoa, jonka pohjalta olisimme voineet helposti tehdä pykälämuutoksen, joka olisi kieltänyt lapsille ja nuorille suunnatun alkoholin mielikuvamainonnan Teinkin lakivaliokunnassa muutosesityksen, jossa esitin alkoholin mielikuvamainonnan kieltämistä. Kun kyseisestä muutosesityksestä äänestettiin eduskunnan täysistunnossa, hävisimme äänestyksen. Kansanedustajista 33 kannatti alkoholin mielikuvamainonnan kieltämistä kun taas teollisuuden näkemysten puolesta äänesti 119 kansanedustajaa, näiden joukossa myös Heidi Hautala. Täysistunnon äänestystulos löytyy eduskunnan pöytäkirjoista, mutta ehkä hieman helpommin kesäkuun 2010 blogistani.

Alkoholin mielikuvamainonnan kieltämisestä on keväällä ja kesällä 2010 laadittu eduskunnassa ainakin yksi lakialoite (Inkeri Kerola, kesk.) ja useita kirjallisia kysymyksiä (mm. Sanna Lauslahti, kok.). Näistä on laadittu medialle useita tiedotteita, joissa kansanedustajat vaativat alkoholin mielikuvamainonnan kieltämistä sekä lasten ja nuorten suojaamista. Lehtikuvissa esiintyvät samat kansanedustajat (mm. Annamaja Henricson, RKP), jotka vuosi aikaisemmin äänestivät teollisuuden edustajien näkemysten mukaisesti. Turha syytellä teollisuutta silloin kun itse on ollut painamassa istuntosalissa vihreää nappia.


Pirkko Ruohonen-Lerner
kansanedustaja, lakivaliokunnan jäsen
Porvoo
Julkaistu 14.08.2010 klo 09:01