ARTIKKELIT
Energiaa ei pidä tuhlata
Minimiarvot eri rakenneosille määritetään Suomen rakentamismääräys-kokoelmassa. Määräykset kiristyivät vuoden 2010 alusta. Sallitut normit muuttuivat niin paljon, että vastedes käytännössä kaikki uudisrakennukset alkavat olla matalaenergiataloja. Muuttuvien määräysten tarkoituksena on, ettei energiaa enää tuhlattaisi. Punkalaitumen Yrittäjien puheenjohtaja Martti Mölsän mielestä se on hyvä ajatus.
- Hieman se tekee rakentamisesta kalliimpaa, mutta muun muassa muutaman viime vuoden aikana Suomessakin koetut poikkeukselliset sääilmiöt ovat osoittaneet mitä tapahtuu kun energiaa tuhlataan mielin määrin. Olen kestävien energiaratkaisujen kannalla, jotka saastuttavat vähemmän ilmakehää eivätkä muodosta riskiä tulevaisuudessa. Kaksi lisäydinvoimalaa Suomeen on liikaa.

Ei koske vanhoja rakennuksia

Vanhoihin rakennuksiin uusilla määräyksillä ei ole vaikutusta, ei välttämättä edes pienemmissä laajennustöissä. Uudet rakennusmääräykset on kuitenkin otettava huomioon, jos laajennus on suurempi kuin alkuperäinen rakennus. Koska määräyksiä tulkitaan ja sovelletaan eri paikkakunnilla eri lailla, on rakentamiseen ryhtyvän syytä ottaa yhteyttä rakennusviranomaisiin ennen suunnittelua.

Hirsitalon seinän vahvuuden tulee olla vähintään 250-270 mm hirttä. Tämä tarkoittaa, että hirsitalon seinän U-arvo on väistämättä huonompi kuin uusien määräysten edellyttämä lämmönläpäisykerroin, joten hirsitalojen kohdalla se on kompensoitava laittamalla lattiaan ja yläpohjaan paremmat eristykset. Lomamökkejä uudet määräykset eivät koske, elleivät ne ole talviasuttavia.

Jo viime vuonna (1.1.2009) astui voimaan määräys, että kerros- ja rivitaloasuntoja myytäessä tarvitaan energiatodistukset. Omakotitalojen kohdalla se ei ole pakollista ainakaan vielä.

Vaihtoehtoja on paljon

Lämmitysratkaisuja harkittaessa vaihtoehtoja on tänä päivänä runsaasti. Jos ei halua investoida paljon, niin suora sähkölämmitys ja uunilämmitys varajärjestelmänä hyvän lämmön talteenottojärjestelmän kera ovat halvimmat ratkaisut. Maalämpö on erittäin hyvä ratkaisu, mutta edellyttää kallista investointia – toki se maksaa itsensä jossain vaiheessa takaisin, jos asuu samassa talossa pitkään. Hakelämmitys ei omakotitalossa välttämättä tule kysymykseen, sillä investoinnit ovat liian kalliita, mutta puukattila on yksi harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Maatiloilla hakelämmitysjärjestelmät ovat hyvin suosittuja.

Lämmön talteenotto on oleellinen osa matalaenergia- ja passiivitalojen toimintaa. Ilmanvaihdon lämmön talteenottojärjestelmät ovat viime vuosien aikana kehittyneet huimasti, niin että esimerkiksi kesällä niiden avulla saadaan käyttövesi lämmitettyä.

Martti Mölsälle on kertynyt rakennusalan kokemusta vuodesta 1969, jolloin hän valmistui ammattikoulusta. Rakennusmestariksi hän valmistui vuonna 1977. Tänä päivänä hänellä on myös energiatodistuksen laatijan pätevyys, joita on koko Suomessa vain pari-kolmesataa. Puolueeseen hän liittyi jo SMP:n aikoina vuonna 1969 ja on istunut Punkalaitumen kunnanvaltuustossa jo 26 vuotta. Lukuisten luottamustoimiensa ohella hän on myös Punkalaitumen Yrittäjien puheenjohtaja.


Teksti: Mika Männistö
Julkaistu 20.08.2010 klo 11:52