ARTIKKELIT
Mirjam Kaartinen 90 vuotta
Aktiivisesti politiikkaa seuraava 90-vuotias MIrjam Kaartinen vietti syntymäpäivään 10.9.2010. Pohjoisen vahvan naisen päivät täyttyvät runojen kirjoittamisesta ja karaokelaulusta omaksi ja muiden viihdykkeeksi.
Mirjam Kaartinen on pohjoisen vahvoja naisia, hän on syntynyt Rovaniemen maalaiskunnassa ja kasvanut ja koulunsa aloittanut Rautiosaarella. Keskikoulun Mirjam kävi Rovaniemellä ja jo nuorena tyttönä oli alakoulun opettajana niin Sodankylän Syväjärven alakoulussa kuin Sallan Tuutijärven koulussakin.

Valtion palveluksessa hän oli ensin nimismiehen kansliassa Rovaniemellä ja tämän jälkeen palveli konekirjoittajana Lapin lääninhallituksessa 15 vuotta. Koulussa saatu Saksan kielen taito oli niin hyvin muistissa että Mirjam sai kirjoittaa myös saksankielisiä pöytäkirjoja ja asiakirjoja joita sodan aikana (Saksa hyökkäsi Rovaniemelle) tuli.

Ilmahyökkäysten aikana pelotti kovasti ja henkilökunta kiiruhti kellariin väestösuojiin. Vieläkin sodan karmeat muistot tulevat mieleen. Lääninhallituksen valtava rakennus ja vastapäinen poliisilaitos kuitenkin säästyivät pommeilta.

Mirjam Kaartinen perusti perheen Pekka Kaartisen kanssa, Pekka oli kotoisin Jaakkiman Lumivaarasta, karjalaisia siis, yritteliäs mies joka aluksi ajeli taksia ja myöhemmin meni huoltoasema-alalle ja perusti oman yrityksen ja perhe muutti sen myötä aina vain pohjoisemmaksi, Ivaloon saakka. Lapsia perheeseen syntyi seitsemän, kaksi poikaa ja viisi tyttöä. Kaikki lapset ovat oppineet tekemään työtä pienestä pitäen, isän huoltoasemalla aloittivat työnsä niin Paula kuin Marja-Leenakin 14 -vuotiaina.

Ivalossa Mirjam hoiti lapset ja kodin sekä liikkeen kirjanpidon. Harrastustoiminta on aina vienyt myös suuren osan hänen ajastaan. Runokirjaa on pikkuhiljaa valmisteltu, mukana hän on ollut niin Yrittäjänaisissa kuin Invalidinaisissakin, kirkkokuorossa yli 40 vuotta ja myöhemmin kun perhe muutti Heinolaan myös Kynäsilta -runopiirissä. Runokokoelma Pisaroita, julkaistiin omakustanteena 1973. Heinolaan muuton myötä löytyi politiikka, Mirjami oli ehdokkaana kunnallisvaaleissa, mukana Kulttuurilautakunnassa ja lisäksi SMP:n naisjärjestön hallituksen jäsenenä useita vuosia.

Politiikkaa ja yhteisiä asioita hän seuraa vieläkin mielenkiinnolla, lukee puolueemme lehteä ja ottaa kantaa. Vieläkin runosuoni kukkii, keväällä viimeksi on sanoitettu onnittelulaulu nuorimmalle tyttärelle Salmelle joka täytti 50 vuotta. Musiikki ja laulu ovat aina kuuluneet hänen elämäänsä ja niinpä 90-vuotispäivillä kuultiin runon lausunnan lisäksi paljon Mirjamille mieluisia lauluja omien lapsien esittäminä.

Virkeä yhdeksänkymppinen laulaa nykyisin myös karaokea omaksi ja toisten viihdykkeeksi Tervolan vanhusten palvelutalossa, jossa viettää eläkepäiviään.


Lappeenrannassa 13.9.2010, Mirjam Kaartisen tytär Marja-Leena Leppänen

Julkaistu 18.09.2010 klo 08:08