ARTIKKELIT
Politiikassa ei voi kumarrella kaikille
Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Marke Tuominen on voimakastahtoinen nainen, joka haluaa viedä asioita eteenpäin oikealla tavalla. Viime kunnallisvaaleissa hän sai demarivaltaisessa Äänekosken kaupungissa toiseksi eniten ääniä, kiilaten suoraan kahden demariehdokkaan väliin.
- Kunnianhimo ja tekemisen tarve eivät ole kadonneet. En ole koskaan sopeutunut siihen, miten muka täytyisi toimia. Haluan jakaa samanlaista rohkeutta ja uskallusta muillekin. Pitää uskaltaa avata suunsa ja puolustaa heikompia. Politiikassa ei voi kumarrella kaikille, ja se sopii minulle, sillä olen rohkea. Ei pidä miettiä, selviänkö jostakin, pitää ajatella miten siitä selviän. Ajatella, että tämän minä teen eikä pelätä miten siinä ehkä käy. Yhteiskuntaa rakennetaan vain täystyöllisyyteen tähdäten.

Vuodesta 2005 piirin puheenjohtajana toimineella Marke Tuomisella on lukuisten luottamustoimiensa ohella pitkä työkokemus kunnalliselta sektorilta, joka antaa hyvät mahdollisuudet tarkastella yhteiskunnallisia epäkohtia monelta kantilta. Hänelle tärkein korjaamista vaativa asia Suomessa on työhyvinvointi ja työssä jaksaminen, jonka vuoksi hän alun perin lähtikin politiikkaan mukaan.

- Työelämä on tällä hetkellä murroksessa. Sosiaaliturvan heikkeneminen tulee olemaan keskeinen asia seuraavalla vaalikaudella. Perusturva sentään pitäisi olla kaikilla. Kun rahat eivät riitä palveluihin, on syy siinäkin että ne tuotetaan mahdollisimman kalliilla kuten meillä Äänekoskellakin. Vastuussa ovat vallassa olevat puolueet.

PARAS-hanke repinyt maakuntaa

Keski-Suomen piirissä on paljonkin asioita, joissa olisi korjaamisen varaa. Yksi suurimpia epäkohtia on maakuntaa pahasti repinyt PARAS-hanke. Kun on olemassa kuusi erilaista tapaa kunnallisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi, on maakunta nyt kuin tilkkutäkki ja kuntien vastakkainasettelu lisääntynyt.

- Suurkuntien keskinäinen kilpailu tulee kasvamaan. Asutus keskittyy ja palveluyhteiskuntaa tullaan karsimaan. Muuttuva kuntahallinto mahdollistaa ikävät päätökset. Eliittivalta kasvaa ja julkinen hallinto ajetaan alas. Palveluja karsitaan ja niitä yksityistetään. Arvot muuttuvat, palkka-alet yleistyvät, ihminen muuttuu. Valta keskittyy. Rakenteissa on paljon korruptiota ja päättäjät on ostettu rahalla. Onko ikävä porvarihallitusta?

Kevään vaaleissa energiantuotantomuodot tulee olemaan yksi avainkysymyksistä. Nouseeko vai laskeeko energiankulutus Suomessa? Suomi voisi menestyä kehittämällä uusia energiamuotoja, esimerkkinä Äänekoskelle tai Kemiin tuleva biodiesellaitos, joka on Keski-Suomessa koko maakunnan yhteinen hanke.

- Energiaveroissa ollaan menossa siihen suuntaan, että köyhät kyykkyyn. Pyöräilen ja kävelen itsekin ihan vapaaehtoisesti, mutta maaseudulla välimatkat ovat pitkiä, joukkoliikennettä ei ole ja palvelut on haettava kauempaa kuin kävelymatkan päästä. Kaikilla ei ole varaa ostaa vähäpäästöisiä autoja eikä mahdollisuutta maakaasuun.

Perussuomalaiset toimivat oikealla tavalla

Marke Tuominen liittyi Perussuomalaisiin vuoden 2004 kuntavaalien alla ja meni heti läpi ainoana perussuomalaisena silloisesta Sumiaisten kunnasta, saman tien valtuustoon ja hallitukseen saakka. Aikaisempaa kokemusta politiikasta hänellä ei ollut minkään puolueen jäsenenä eikä kannattajana.

- Työhyvinvointiasiat ajoivat minut politiikkaan, ja koin heti Perussuomalaisten olevan minulle ainoa mahdollinen puolue, asiaa ei oikeastaan tarvinnut miettiäkään. Tunne siitä, että päätös oli oikea, on koko ajan vahvistunut. Puolue, Timo Soini ja Raimo Vistbacka ovat koko ajan toimineet oikealla tavalla.

Tällä hetkellä Marke Tuominen toimii yksityisen sosiaalialan yrityksen hoitaja-ohjaajana. Hän on lisäksi Perussuomalaisten puoluevaltuustossa, Äänekosken kaupunginvaltuustossa ja –hallituksessa, Keski-Suomen maakuntavaltuustossa, Tehyn ja TNS:n luottamusmies sekä työsuojeluvaltuutettu.


Teksti: Mika Männistö

Julkaistu 04.10.2010 klo 07:51