ARTIKKELIT
Viikinki Arkadianmäellä
Alkuvuodesta kuolleen Tony “Viikinki” Halmeen merkitystä Perussuomalaisten saamalle vaalivoitolle vuoden 2003 eduskuntavaaleissa ei voi vähätellä. Postuumisti julkaistu Halmeen muistelmateos Testamentti käy läpi Viikingin lyhyen, mutta sitäkin värikkäämmän, uran Perussuomalaisten kansanedustajana.
Halmeen muistiinpanojen pohjalta viimeistellyssä kirjassa lähdetään liikkeelle kuulun voimamiehen kiinnostumisesta laittaa yhteiskunnassa näkemänsä epäkohdat kuntoon. Suorasukaiseen tyyliinsä maahanmuuttopolitiikkaa kritisoinut ja sotaveteraaneja puolustanut Halme nousi äänivyöryllä eduskuntaan, mutta nopeaa poliittista nousua seurasi yhtä nopea alamäki.

Kansanedustajana ensimmäinen eduskuntapuhe sai kiitosta ja Halmeen halu vaikuttaa asioihin oli kova, mutta hidastempoinen ja pitkäjänteisyyttä vaativa eduskuntatyö ei kuitenkaan ollut Viikinkiä varten. Vain muutama kuukausi eduskuntaan nousun jälkeen alkoi Halmeen syöksykierre, josta Viikinki ei enää noussut. Kirjan loppupuoli kuvaakin lähinnä Halmeen päihteiden käyttöä, josta aikoinaan lehdissäkin usein kirjoitettiin.

Halmeen tarina tuo mieleen Frank Capran elokuvan Mr. Smith lähtee Washingtoniin (1939), jossa James Stewartin esittämä vastavalittu senaattori tulee Washingtoniin luullen voivansa vaikuttaa maan asioihin, mutta huomaa pian miten vaikeaa muutosten aikaansaaminen on kaiken byrokratian ja korruption keskellä.

Myös Halme lähti eduskuntaan siinä rehellisessä uskossa, että pystyisi vaikuttamaan asioihin, mutta joutui pettymään: ”Mä läksin eduskuntaan ihan tosissani ollen siinä ehkä hieman lapsellisessa uskossa, että yksi ihminen voi muuttaa koko suomalaisen poliittisen kentän, kulttuurin ja rakenteen. Mä ajattelin, että kun mä sivallan sanan säilällä yhtä terävästi ja lujaa kuin aiemmin nyrkeillä kehässä, niin johan alkaa tapahtua.”

Mielenkiintoisena detaljina kirjassa lisäksi kerrotaan kuinka jo pian Halmeen eduskuntaan valinnan jälkeen tämän eduskunta-avustaja Veikko Vallin halusi Halmeen eroavan Perussuomalaisista ja oli jo puuhaamassa uuden puolueen perustamista nykyisin lähinnä Muutos 2011-puolueen puuhamiehenä tunnetun Juha Mäki-Ketelän kanssa. Halme ei suunnitelmista innostunut, vaan pysyi perussuomalaisena – loppuun asti.


Seppo Porvali: Tony Halme. Testamentti, Revontuli 2010.

Julkaistu 15.11.2010 klo 07:58
Kirjoittaja: Simo Grönroos