ARTIKKELIT
EU:n vuoden 2011 kalenterityttö Kiimingistä
EU:n vuosi sitten avattu Naisten tasa-arvoinstituutti Liettuassa on valinnut 87-vuotiaan Vaili Jämsän (os. Äkäslompolo) Kiimingistä edustamaan suomalaista naista ensimmäisen kerran julkaistavassa Innostavien naisten naiskalenterissa.
Kalenteriin kootaan 12 naista EU:n eri jäsenvaltioista. Mukana on mm. professori Bulgariasta ja toimitusjohtaja Saksasta. Kiiminki on pian osa Oulun kaupunkia ja jo nyt osa sen toimintaympäristöä. Hakuilmoituksen Vaili Jämsä-Uusitalo sai NYTKIS ry:n kautta.

Vailit joulukuussa Brysseliin

EU:n inspiroivien naisten naiskalenteri julkaistiin 3. joulukuutta Brysselissä. Samalla kokoontuu naisverkosto ensimmäisen kerran pohtimaan EIGE:n (European Institute for Gender Equality) toimintaa ja tulevaisuuden haasteita. Koska äiti on jo iäkäs ja hän ei osaa kieliä, lähtee tytär Vaili mukaan tilaisuuteen EIGEn kutsumana. EIGE:n hallituksen suomalainen jäsen on STM:n tasa-arvoyksikön johtaja Tarja Heinilä-Hannikainen.  Suomessa on hyviä naisia: presidentti, pääministeri, Kaija Saariaho tai Sofi Oksanen, mutta Vaili korostaa jokapäiväisen naisen toiminnan vaikuttavuutta ja tärkeyttä elinympäristölleen. Vailit tapaavat Timo Soinin Brysselissä EU parlamentissa torstaina ja keskustelevat naisten asemasta ja tasa-arvosta sekä pohtivat korkeakoulutuksen tukea Suomessa.

Orvosta Lapin tytöstä unelmatyöhön

Vaili Jämsää esitti kalenteriin hänen tyttärensä Vaili Jämsä-Uusitalo.  Suomen edustajaa esitettiin, koska tytär haluaa korostaa naisille kouluttautumisen tärkeyttä ja elämän vaatimuksien mukanaan tuomien mahdollisuuksien huomaamisen elinympäristössä. 87-vuotias kalenterityttö Vaili on aina ollut päättäväinen ja huolehtinut itsestään, mutta auttanut ja tukenut aina myös muita elämässään. Suurin haave hänellä oli lapsena päästä kouluttautumaan neuvojaksi, joista hän oli lukenut lehdistä. Vaili joutui jo pienenä lähtemään piiaksi ja avuksi sukulaistaloihin, joista lapset pääsivät kouluun. Vaili ei ehtinyt edes käydä kiertokoulua. Kasvattikodissa arvostettiin koulutusta ja Vailikin päätti, että heti kun siivet kantavat, hän lähtee käymään kouluja. Sota vain tuli väliin ja taloton orpo oli tietysti ensimmäisenä palveluksessa. Paras kaveri tuli arkussa takaisin kylälle.

Suurperheen äidiksi

Rintamapalvelukseen Vaili joutui jo 16-vuotiaana, joten koulujen aloittaminen siirtyi aikuisiälle, kun hän lähti piiaksi Helsinkiin. Suunnitelma kirkkaana mielessä, monien polkujen kautta hänestä valmistui 4H neuvoja Paimion opistosta. Kiimingissä hän neuvoi maanviljelyksen kaupallistamista ja toi uusia tuotteita ja tekniikkoja tiedoksi alueelle. Tansseissa hän tapasi Toivo Jämsän, joka oli itse palannut Tukholman työkeikalta. Nuoret huomasivat heti toisensa: Toivo aikoi laittaa pienen, viehättävän tummasilmän elävänä pulloon ja Vaili oli kuiskannut kaverilleen, että tuota minä otan saatille. Heillä oli 6 lasta ja 8 lapsenlasta.  

Yhteiskunnallisesti aktiivinen elämä

Toivon kanssa Vaili alkoi myös aktiivisen osallistumisen yhteiskunnalliseen elämään. Perheen ja elannon hankkimisen välissä he olivat mukana perustamassa Suomen Pientalonpoikien Puoluetta. Kiimingin kunnassa hän on sosiaali-ja turvajaoston varajäsen ja hänet myös valittiin uskotuksi mieheksi. Tytär Vaili ilmoitti heidät kanssaan Vaihtoehto EU:lle VEU:n jäseniksi, sillä he jakavat kriittisyyden EU:n liittovaltiohankkeeseen.

Yhteistyössä on voimaa

Vaili on perustanut monta yhdistystä ja ollut uudelleen aktivoimassa niitä toimintaan. Lasten ollessa pieniä Vaili löysi partiotoiminnan ja on edelleen Pyhän Yrjänän partiokillan aktiivijäsen Oulussa. Martat ja Veteraaniyhdistys käynnistettiin uudelleen Kiimingissä. Elämän myötä perustettiin yhdistykset: Sydänyhdistys, Väylänvartiset ja Äkäslompolon sukuseura.  

Elämä on elämistä varten

Vailin elämä on ollut rankkaa, mutta värikästä. Sodan jälkeen oli puutetta ja Vaili joutui joppausreissuille ympäröivälle maaseudulle. Vaili kertoo, että Hella Vuolijoki oli tiukan kurin emäntä. Nuorena Helsingissä vuonna 1946 hän lausui runoja radiossa ja vuonna 2006 pyydettiin häntä rakkaan harrastuksen pariin eli Kalevalaisten Naisten toimintaan Oulussa. Hän olisi ollut haluttu ehdokas kirkollisvaaleihin tänä vuonna, mutta surutyö tyttären kuoleman jälkeen on vielä kesken. Vaili tahtoo kannustaa kaikkia naisia elämään elämänsä rohkeasti ja hankkimaan aina uusia, omia päämääriä elämään ja kannustaa mukaan aktiiviseen toimintaan. Näin me parhaiten palvelemme läheisimpiämme ja yhteiskuntaa.

Julkaistu 11.12.2010 klo 07:46