ARTIKKELIT
Hieman erilainen joulu
Kohta koko Suomi rauhoittuu joulun viettoon. Joulupukki kolkuttaa oveen ja perheet kokoontuvat yhteen, joulu onkin eräs vuoden kohokohdista perheen kokoontuessa yhteen. Perhehän on kuitenkin yksi maailman tärkeimmistä asioista.
Kaikki eivät kuitenkaan vietä rauhallista perhejuhlaa kotonaan, osa on töissä ja turvaa joulunvieton.

Pelastuslaitokset, poliisi, sairaalat, rajavartijat, hätäkeskukset ja puolustusvoimat ovat aina valveilla. Ei ole sellaista vuoden tai vuorokauden aikaa, jolloin joku ei valvoisi puolestasi. Nämä ovat yhteiskuntamme tukipilareita turvallisuudesta puhuttaessa, joiden toiminta mahdollisuuksista päättävät kunnat ja valtio.

Toimintavalmius maksaa ja säästöt näkyvät vasta vahingon sattuessa eikä vahingon ajankohtaa voi tietää, ikävä kyllä töitä riittää myös jouluna. Onneksemme viimeksi mainitulla on viimeisestä keikasta hieman pidempi aika, sekään ei silti takaa ettei seuraava olisi tulossa.

Olen itse paloesimiehenä Satakunnan pelastuslaitoksella ja olen ollut töissä useana jouluna, nimenomaan jouluaattona. Jouluun ja jouluaattoon liittyy muista päivistä poikkeavia ilmiöitä, mitä ei ensi arvaamalla uskoisi.

Ilmeisesti runsaasta kynttilöiden poltosta johtuen on alettu puhumaan jo aattopalosta, melkein joka vuosi jonkun koti turmeltuu ja juhla saa ikävän käänteen. Samoin sairaankuljetuksella on kiire, se johtunee taasen harkitsemattomasta lähimmäisenrakkaudesta. Kuten aloitin, jouluna perheet kokoontuvat yhteen, myös kunnioitettuun ikään päässeet laitoshoidossa normaalisti olevat isovanhemmat ovat runsaiden ruokapöytien ääressä. Heti ei kuitenkaan huomata sitä, että ruoka-annokset ja haudalla käynnit voivat olla heille liikaa.

Ikäväksemme myös poliisilla on kiire, alkoholi liittyy useissa kodeissa aivan liiallisessa määrin jouluun. Jokainen jouluun pettynyt lapsi on liikaa! Yksinäisillä ihmisillä on myös vaikeuksia joulun aikaan, mielenterveys ongelmat lisääntyvät yhteiskunnassamme jatkuvasti. Nämä kaikki esitetyt tosiasiat ovat hieman normaalista joulusta poikkeavia, turvallisuussektorille tämä on kuitenkin arkea.

Tarkoituksenani ei ole pelotella ketään, eikä myöskään viedä joulunvietosta iloa. Tahdon muistuttaa siitä, että tuvallisuus on pieniä asioita jokaisessa päivässä. Joulun voi viettää rauhallisin mielin kun tietää, että esimerkiksi palovaroittimissa on toimivat patterit ja kynttilät eivät pala vartioimattomina. Lähimmäisenrakkaus on ihana asia, se pitää vain antaa toisen ehdoilla. Pieniä asioita tehden ja tietäen, että joku valvoo puolestasi, voit viettää ikimuistoisen joulun.

Tänä vuonna myös minä pääsen viettämään perhejoulun, sillä menen töihin vasta joulupäivänä.

Hyvää ja turvallista joulua itse kullekin ja kiitos kaikille teille, ketkä valvotte.


Paloesimies
Ari Jalonen

Julkaistu 23.12.2010 klo 08:31