ARTIKKELIT
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä muisti Vistbackaa
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän vaalikauden päättäjäisillallista vietettiin iloisissa tunnelmissa torstaina 24.2, onhan puolueen kannatus kivunnut ennätyksellisen korkealle. Paikalla oli koko eduskuntaryhmä, puoluetoimiston väkeä ja puolueen puheenjohtaja Timo Soini.
Tilaisuus oli historiallinen siinäkin mielessä, että eduskuntaryhmän puheenjohtaja Raimo Vistbacka oli viimeistä kertaa kansanedustajana sitä juhlimassa. Vistbacka ei ole enää ehdolla tulevissa eduskuntavaaleissa 17.4.2011. Raimo ei halunnut vielä tässä vaiheessa paljastaa, mihin tehtäviin hän aikoo vaalien jälkeen ryhtyä.

Soini ja Ruohonen-Lerner kiittivät

Soini kiitti puheessaan Raimoa siitä, että tämä jaksoi pitää puolueen aatetta yllä joutuessaan istumaan yksin kansanedustajana kahdeksan vuoden ajan. Koko puoluetta ei olisi enää olemassakaan ilman hänen sitkeää puurtamistaan. Veli Raimo on tehnyt valtavan työn aatteemme ja ideologiamme puolesta.

Raimo valittiin kansanedustajaksi ensimmäisen kerran jo vuonna 1987. Raimo on tullut aina valituksi, on hän sitten ollut ehdolla eduskuntaan, Alajärven kunnanvaltuustoon tai minne tahansa. Liikenneministerin työkin on koettu. Huvittavinta asiassa on se, että Pohjanmaan suurin sanomalehti Ilkka on aina ennen vaaleja ilmoittanut sivuillaan, ettei Raimo Vistbacka tällä kertaa tule valituksi. Mutta kuinkas vaan aina kävikään?

Kokemusvuodet ovat tuoneet Vistbackalle suuren arvostuksen niin eduskunnassa kuin muuallakin. Hänen ovensa on ollut aina auki ja kynnys matalalla. Huoneeseen on ollut helppo tulla sisälle puoluekannasta riippumatta. Hän on taistellut aina köyhän ihmisen puolesta, vaikka itse onkin pärjännyt elämässään hyvin.

Pirkko Ruohonen-Lerner kiitti Raimoa eduskuntaryhmän puolesta kuluneista vuosista, vaativaan kansanedustajan työhön perehdyttämisestä ja saamastaan opastuksesta. Parempaa työkaveria ja esimiestä Pirkolla ei koskaan ole ollut.

Visbackan viesti on mennyt perille

- Yön hiljaisina hetkinä mietin usein elämää ja sen tarkoitusta niiden kahdeksan vuoden aikana, jolloin olin yksin edustamassa puoluettamme. Aikana jolloin Timo Soini oli avustajana. Elämä on sisältänyt ilon hetkiä ja joskus myös pettymyksiä.

Raimo iloitsee siitä, että on voinut välittää omaa kokemustaan ja opastusta puolueen uusille kansanedustajille. Viesti on mennyt perille. Eduskuntaryhmä on toiminut pitkälti juuri niin kuin hän on toivonut. Pääsihteeri Jussi Niinistö ja avustaja Toni Kokko ymmärtävät hänen tarkoituksensa jo puolesta lauseesta.

- Neljä vuotta sitten Soini sai yhdessä Marjo Pihlmanin kanssa suostuteltua minut osallistumaan eduskuntavaaleihin vielä kerran sanomalla, että voin nämä neljä viimeistä vuotta vain jäähdytellä ja painaa nappia tarvitsematta ottaa asioihin kantaa. Pikemminkin vain oleskella ja nauttia kansanedustajana olemisesta. Näin ei kuitenkaan käynyt. Nyt työntäyteinen nelivuotiskausi alkaa olla takana. Aikansa kutakin.

Vapa ja kela käyttöön

Ystävät olivat ostaneet Raimolle läksiäislahjaksi paremman luokan vavan ja kelan. Osuva lahja, sillä kaikki tietävät Vistbackan olevan intohimoinen kalamies. Raimo uskoi vehkeille löytyvän käyttöä ja lupasi kalaa olevan pöydässä kun Soini tulee vierailemaan Alajärvelle. Fileerattua kuhaa ainakin.

- Juhannuksena uusia kalastusvälineitä kokeillaan Norjassa Namsen-joella. Kyllä minä teitä sitten informoin, miten kalaa on tullut, lupasi Raimo lopuksi kuulijoilleen.

Teksti ja kuva: Harri Lindell
Julkaistu 13.03.2011 klo 09:50