ARTIKKELIT
Ajokortti Suomessa ja Italiassa
Suomen ja Italian ajokorttikäytännöt poikkeavat toisistaan monilta osin. Perussuomalaisten Oulun piirin puheenjohtaja, liikenneopettaja Ahti Moilanen pitää parempana suomalaista systeemiä, jossa autolla ajaminen todella opetetaan ennen kortin myöntämistä.
Suomen ja Italian ajokorttikäytännöissä on suuria eroja. Yksi merkittävimmistä on Italiassa käytössä oleva pisteytysjärjestelmä, jossa kortin haltijalla on alkuvaiheessa täydet 20 pistettä. Liikennerikkomusten yhteydessä pisteitä voidaan sakon tai muun rangaistuksen lisäksi vähentää. Pisteiden loputtua joutuu ajokortin myöntämiseen vaadittavat kokeet käydä uudelleen. Ajorikkeistä pisteitä menettäneen saldo palaa täyteen kahteenkymmeneen kahdessa vuodessa, jos kuljettaja ei syyllisty uusiin rikkeisiin tuona aikana. Rikkeettömän kuskin pisteet nousevat kahdella vuosittain aina kolmeenkymmeneen saakka.

Suomalaisessa systeemissä joutuu väliaikaiseen ajokieltoon jos saa kolme sakkoa tai rikesakkoa ylinopeudesta tai liikennerikkomuksesta vuoden sisällä tai neljä kahdessa vuodessa. Uusien kuskien kohdalla kaksi sakkoa vuoden tai kolme kahden vuoden sisällä johtaa kortin menetykseen.

- Mahtaisikohan se pitää suomalaista kuljettajaa hiukan paremmin valveilla, jos hän tietäisi että pisteet vähenevät ja niiden loputtua joutuu uusiin ajokokeisiin? Varsinkin iäkkäillä kuljettajilla on meillä melkoisia puutteita liikennesääntöjen muistamisessa, toteaa Perussuomalaisten Oulun piirin puheenjohtaja, liikenneopettaja Ahti Moilanen.

Kuljetusoikeus

Italiassa henkilöautolla ajamiseen vaaditaan 18 vuoden ikä kuten Suomessakin. Sylinteritilavuudeltaan yli 25 kW –tehoisten kulkuneuvojen ajamiseen vaaditaan 20 vuoden ikä ja mm. bussien, kuorma-autojen ja henkilöautotaksien kuljettamiseen 21 vuoden ikä. Suomessa 20 vuoden ikärajaa ei tunneta, muuten käytännöt ovat pitkälti samat.

- Pidän suomalaista systeemiä parempana. Ammattiliikenteeseen lähteminen on muutenkin tehty koko ajan vaikeammaksi, eikä sitä ole tarpeen hankaloittaa uusilla ikärajoilla, sanoo Moilanen.

Suurempien kulkuneuvojen kuljetusoikeus päättyy Italiassa 60 tai 65 vuoden iässä, tosin lisäaikaa voi lääkäriltä anoa 68 ikävuoteen saakka. Henkilöauton kuljettamista voi 80 ikävuoden jälkeen jatkaa vain lääkärin erikoisluvalla ja säännöllisten lääkärintarkastusten myötä. Suomessa ajokortin voimassaoloaika päättyy 70 vuoden iässä, jonka jälkeen se on uusittava viiden vuoden välein, linja- ja kuorma-auton kohdalla kahden vuoden välein.

- Meillä ensimmäinen näkökontrolli tehdään jo 45 vuoden iässä. Varsinaista ylärajaa ei Suomessa olekaan, vaan on mahdollista ajaa autoa vaikka yli yhdeksänkymmentävuotiaana jos vain kunto kestää. Siinä kohtaa voisi ehkä pohtia, kannattaisiko jonkinlaista ylärajaa harkita.

Hintaerot suuria

Italiassa ajokortin hankkiminen on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Samoin kuin täällä, niin myös Italiassa kustannukset koostuvat opetuksesta ja erilaisista virallisista maksuista. Ajotunti maksaa Italiassa on keskimäärin 20-40 euroa. Kortin hankkiminen maksaa keskimäärin 200-300 euroa autokouluilla ja noin 100 euroa yksityisesti. Ajotuntien ottaminen ei Italiassa ole pakollista vaan ajokokeeseen voi mennä vaikka suoraan jos on saanut opetusta esimerkiksi sukulaiseltaan. Opettajan ei edes tarvitse hankkia erikseen opetuslupaa, vaan alle 65 vuoden ikä, vähintään kymmenen vuotta voimassa ollut ajokortti ja tietyt fyysiset vaatimukset riittävät. Suomessa ajokortin hankkiminen autokoulussa vaihtelee 1 600 ja 1 800 euron välillä. Opetusluvalla kortin voi saada puoleen hintaan.

Kortin ajaminen ei Italiassa ole kaksiosainen kuten meillä, mutta se on uusittava kymmenen vuoden välein. Kortin uusiminen ei kuitenkaan edellytä ajokokeeseen osallistumista.

- Ensiksi ihmettelin, mikä siitä voi tehdä niin paljon edullisempaa siellä, mutta tuo ajotuntien ja opetuksen vapaaehtoisuus alkaa selittämään asiaa. Suomessa 15 ajotuntia on minimimäärä, ja kakkosvaihe nostaa kortin hintaa suurin piirtein sen mitä koko kortti maksaa Italiassa. Joskus meille tulee kuskeja jotka selviäisivät vähemmällä opetuksella, toisille 15 tuntia ei ole riittävästi.

- Ovatko italialaiset niin paljon suomalaisia pätevämpiä kuljettajia etteivät he tarvitse erikseen ajo-opetusta? Tässä kohdin voisi anekdoottina mainita, kun joitakin vuosia sitten Unkarista kävi valtuuskunta tutustumassa suomalaiseen liikennejärjestelmään, se ihmetteli miten voi olla mahdollista että täällä ajetaan niin säntillisesti. Tämä on seurausta suomalaisesta järjestelmästä – siitä että täällä todella opetetaan liikennesäännöt ja auton hallinta, summaa Moilanen.


Teksti: Mika Männistö

Julkaistu 08.05.2011 klo 08:54