ARTIKKELIT
Vuoden 2012 tärkeät kuntavaalit
Vuoden 2011 eduskuntavaalit tulevat jäämään historiaan tapahtumana, joka saattoi olla alku merkittävämmälle kehitykselle, kuin moni uskookaan. Tilanne ei ole aivan verrattavissa vuoden 1907 vaaleihin, mutta vertailukohdaksi sopii paremmin vuosi 1945. Tulevaisuus näyttää, mitä tapahtuu. Onpahan politiikan tutkijoilla ainakin tekemistä.
Keväällä 2011 tapahtui poliittinen uusmobilisaatio. Vaalien ainoana voittajana perussuomalaiset etsii suuntaansa monella tapaa. Joku voisi mainita ongelmista, mutta on parempi puhua mahdollisuuksista. Tällä hetkellä on vain mahdollisuuksia, jos kannattajat ja puolueen toiminta kohtaavat. Saimme eduskuntavaaleissa 560 075 ääntä. Tuossa joukossa on rajattomasti voimavaroja puoluetoiminnan kehittämiseksi. Nyt on laskettu kivijalka ”perussuomalaisten vuosisadalle”.

Vuosi 2012 on jälleen poliittisessa ja kansakuntamme elämässä ylipäänsä vaalitäyteinen merkkivuosi. Jos uusia eduskuntavaaleja ei tule, käymme vuoteen 2013 kaksien vaalien kautta. Edelliset presidentinvaalit olivat puolueellemme tärkeät kannatuksen kehityksen kannalta. Samaa voidaan sanoa tulevista vaaleista. Kun puoluetta ja puolueen ehdokasta äänestetään useamman kerran peräkkäin, tulee äänestäjästäkin uskollisempi puolueen kannattaja. Ensi vuoden kuntavaalit herättävät monissa jo paljon intohimoja. Juuri nuo vaalit ovat puolueen kannatuksen vakiinnuttamisen kannalta tärkeät.

Kasvanut puolue tarvitsee lisäresursseja ja jokainen uusi jäsen tuo puolueeseemme aina jotain uutta. Kevyt organisaatiomme on se, mihin monet ulkopuoliset kiinnittävät huomiota. Vaikka keskustan puoluetoimistoväki on puolueen vaikeuksien jälkeen vähentynyt, heidän resurssinsa siellä ovat moninkertaiset nykytilanteeseemme verrattuna - kentästä nyt puhumattakaan. Tietysti ns. vanhoille suurille puolueille on kertynyt resursseja ja varallisuutta vuosisadan saatossa. Organisaation kasvattaminen ei ole kuitenkaan itsetarkoitus. Jokaisella työntekijällä tulee olla toimiva ja velvoittava työnkuva sekä järkevä tehtävä.

Kuntavaaliehdokkaiden ja tulevan tuhatpäisen valtuutettujen joukkomme valmentaminen tärkeään tehtävään vaatii lisäresursseja. Todennäköisesti emme ole hallituksessa tällä vaalikaudella, vaikka konsensusajan neljä vuotta istuvat hallitukset saattavatkin olla nyt historiaa. Vaikutusmahdollisuutemme ovat todella suuret. Hyvä kuntavaalien tulos antaa meille mahdollisuuden hoitaa ihmisten asioita juuri siellä, missä luontaisia vaikutusmahdollisuuksia on. Seuraavien kuntavaalien jälkeen meillä voi olla joka kunnassa vähintään yksi kunnanhallituspaikka jos ehdokasasettelu on vain onnistunut. Myös ylikunnallisissa luottamushenkilöorganisaatioissa, kuten maakuntaelimissä vaikutuksemme tulee kasvamaan.

Ymmärrämmekö varmasti jokainen haasteen laajuuden, kun otamme lähiajan suureksi tavoitteeksemme kuntavaalit? Eduskuntavaalien tulosta saattoi ja saa edelleenkin tarkastella ylpeänä ja tyytyväisenä. Monessa kunnassa tuloksen perustana oli puolueaktiivien pitkäjänteinen työ unohtamatta oman kunnan oman ehdokkaan vetovoimaa. Kun nämä kaksi asiaa yhdistettiin valtakunnalliseen nosteeseen, niin tulos oli valtaisa menestys. Vaalipiireistä löytyy paljon hyvän tuloksen kuntia, joissa ei ole kuin muutama puolueen jäsen, puhumattakaan paikallisyhdistyksistä. Mitenpä takoa noista kannatusluvuista kunnanvaltuustoon valtuutettuja? Tätä taustaa vasten puolueemme reilut 200 paikallisyhdistystä on vielä kaukana ihannetilasta. Yhdistysten tulee olla myös toimivia ja eläviä.

Aikaa ensi vuoden kuntavaaleihin tietysti vielä on, mutta jokainen päivä vie pois mahdollisuuksia, jos niihin ei tartuta. Otan esimerkiksi oman kuntani Auran. Saimme äänistä 26,8 % ja olimme selvästi suurin puolue. Tuolla äänimäärällä saisimme kuntavaaleissa kuusi paikkaa valtuustoon. Kuntavaaleissa 2008 kannatuksemme oli 9,1 %. Saimme neljällä ehdokkaalla 165 ääntä ja kaksi valtuutettua. Kuuden valtuutetun mandaatin lunastamiseksi tarvitaan vuonna 2012 ainakin 15 hyvää ehdokasta.

Kunnissa joissa ei ole paikallisyhdistystä eikä paljoa puolueen jäseniä, seuraavat kuntavaalit ovat erityisen suuri haaste. Nyt on jäsenhankinnan ja kenttätyön aika. Vain sen kautta paikallisyhdistykset ja uudet jäsenet eli uudet resurssit kohtaavat. Kun tämän taustalla on hyvä valakunnallinen noste, niin voimme tavoitella paikkaa suurten joukossa myös kuntavaaleissa. Samalla on laskettu pohja puolueen hyvälle kannatukselle kauas tulevaisuuteen.

Terve ja hyvin organisoitu puoluekenttä paikallisyhdistyksineen on puolueen kestävän vaalimenestyksen tae ja turva. Kuntavaalit ovat aivan erityinen maailmansa. Niissä menestytään aivan eri konseptein kuin presidentin- ja eduskuntavaaleissa. Nyt olisi jo kerättävä ehdokkaiden suostumuksia. Tavoitteen on oltava korkein mahdollinen. Ehdokkaita tulee saada jokaiseen kuntaan ja mieluummin täysi lista. Vain tällä keinolla vakiinnutamme asemamme nykytasolle tai korkeammalle. Ilman laajaa ja osaavaa peruskannattajakuntaa emme saa puolueemme hienoja tavoitteita täysimääräisinä läpi.

Torsti Äärelä
Aura

Julkaistu 14.06.2011 klo 15:38