ARTIKKELIT
Oikeudenmukaisuutta yhteiskuntaan
Tuore perussuomalainen kansanedustaja, erityisnuorisotyöntekijä Hanna Mäntylä Sallasta valittiin puoluekokouksessa Tampereella puolueen 1. varapuheenjohtajaksi. Politiikassa Mäntylä on suhteellisen tuore kasvo, ja niinpä näin suuren luottamuksen saaminen tuntuukin hienolta ja otetaan hyvin nöyrästi vastaan.
- On hienoa päästä vaikuttamaan itselle ja puolueellekin tärkeiden asioiden edistämiseksi myös puolueen johdossa. Tulen painottamaan vahvasti niin sosiaali- kuin aluepoliittisiakin asioita, Mäntylä lupaa.

Hanna Mäntylä kertoo olleensa yhteiskunnallisesti hyvin aktiivinen aina, ja hänelle on tärkeää päästä tavalla tai toisella vaikuttamaan siihen, että yhteiskunta olisi mahdollisimman oikeudenmukainen kaikkia kohtaan.

- Olen työelämässä nähnyt, miten epäoikeudenmukaisesti yhteiskunta kohtelee muun muassa lapsiperheitä, vanhuksia, yrittäjiä ja työttömiä. Koin turhauttavana, kun ei ollut riittävästi keinoja auttaa. Politiikka tarjoaa mahdollisuuden näihin asioihin vaikuttamiseksi. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka ajaa nimenomaan unohdettujen väestöryhmien asiaa ja puolueen edustamat suomalaiset perusarvot ovat samoja joita minäkin haluan ajaa – sosiaalista oikeudenmukaisuutta, työtä ja tasa-arvoa kaikille suomalaisille.

Itsenäisyyttä ei saa luovuttaa pois

Mäntylä vastustaa myös tiukasti EU:n liittovaltiokehitystä. Hänen oma isoisänsä kaatui taistellessaan Suomen itsenäisyyden puolesta, ja siksikin hänestä tuntuu hyvin epäoikeudenmukaiselta, että itsenäisyyttä nyt ollaan luovuttamassa pois esimerkiksi perustuslakiin kaavailluilla muutoksilla ja pyrkimyksillä luovuttaa Suomen oma budjettivalta pois.

Aiemmalta koulutukseltaan Mäntylä on perushoitaja ja viimeistelee parhaillaan gradua sosiaalityön laitokselle yhteiskuntatieteiden maisterintutkintoon Lapin yliopistoon.

Työkokemusta hänellä on terveydenhuollosta, työvoimahallinnosta, lastensuojelusta, sosiaalityöstä ja viimeksi erityisnuorisotyöstä. Hän on toiminut myös yrittäjänä vähittäiskaupan alalla.

Mäntylä harrastaa lukemista ja luonnossa liikkumista niin paljon kuin mahdollista – muun muassa kalastamista perheen kanssa, hiihtämistä ja vaeltamista. Hänen perheeseensä kuuluu puoliso ja neljä 10-15-vuotiasta lasta.

Teksti ja kuva: Mika Männistö

Julkaistu 03.07.2011 klo 08:53