EHDOKKAAMME EDUSKUNTAVAALEISSA 2011
Lauri Heikkilä- filosofian tohtori, erikoistutkija- Marttila - http://lauriheikkila.ehdolla.fi - lauri.heikkila@marttila.fi - www.lauriheikkila.fi | |
Olen 53-vuotias kolmen lapsen isä. Koulutukseltani olen filosofian tohtori elektroniikan ja tietoliikennetekniikan opintosuunnalta. Opintoni painottuivat fysiikkaan, sivuaineina oli matematiikkaa ja kemiaa. Akateemisen uran ohella minulla on runsaan 30 vuoden kokemus maataloudesta, viljanviljelystä pientilalla. Tilan elinkelpoisuuden on syönyt Suomen liittyminen EU:hun ja siitä seurannut maaseudun rakennemuutos. Olen mikroelektroniikan erikoistutkijana ja luennoitsijana Turun yliopistossa. Olen toiminut sivutoimisena fysiikan tuntiopettajana Turun ammattikorkeakoulussa yli 20 vuotta. Perussuomalaisessa puolueessa, Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajana ja puoluehallituksessa olen ollut alusta alkaen. Olen osallistunut puolueohjelmien valmisteluun ja kirjoittamiseen. Olen maakuntavaltuutettu, Marttilan kunnanvaltuustossa vaikutan kolmatta kautta ja kuulun kirkkovaltuustoon. Vaaliteemojani ovat terveyspalvelujen, vanhusten- ja omaishoidon turvaaminen, työllisyyden parantaminen ja maamme nuorisosta huolehtiminen. Lähempi esittely osoitteessa: www.lauriheikkila.fi | |