MIELIPITEET
Suomi ja muut euromaat
Suomen talouspolitiikan megaluokan kysymys on tällä hetkellä suhtautuminen eurokriisiin ja muiden euromaiden avustamiseen. Tämän rinnalla muut - suuriltakin tuntuvat kotimaan talousasiat - ovat pieniä.
Kaikki, mikä annetaan muodossa missä hyvänsä Kreikalle, Portugalille, Italialle tai muualle on pois kotimaan käytöstä. Jo yksikin miljardi on hirveä rahasumma. Yleisesti puhutaan vielä suuremmistakin summista, jopa useista kymmenistä miljardeista.

Suomen rahkeet eivät yksinkertaisesti riitä paljon isompien huonokuntoisten maiden ja pankkien auttamiseen ilman että myös oma talous menee kuralle. Mielestäni ei ole mitään järkeä itse velkaantua, että saa auttaa muita vielä velkaisempia pankkeja, kun siitä ei ole Suomelle mitään hyötyä.

Suomen talous vaikeuksissa

Eteläiset Välimeren maat ovat hoitaneet talousasioitaan holtittomasti. Ongelmat ovat ainakin osassa maita ja pankkeja sitä luokkaa, ettei niitä helpolla korjata. Ei vaatimus piikin laittamisesta kiinni johda lamaan vaan pikemminkin päinvastoin. Lama tulee ja tiukat ajat ovat edessä, sillä Suomen julkinen talous on kokonaisuudessaan niin veloissaan, ettei elvytysvaraa juuri ole.

On jo lupailtu, että maaliskuussa reagoidaan taloustilanteeseen ja kestävyysvajeeseen vuodenvaihteen korotusten lisäksi uusilla veronkorotuksilla ja menonleikkauksilla. Etenkin veronkorotukset rasittavat elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja heikentävät kansalaisten ostovoimaa.

Maailmantalouskaan ei ole vahvoilla, joten Suomen vienti kohtaa vaikeuksia. Suomen kilpailukykykään ei ole hyvä, joten laman olosuhteissa on vielä vaikeampi saada aikaan hyviä kauppoja. Tässä on valitettavasti melko pessimistisiä näkemyksiä. Tulevaisuus näyttää, miten realistisia nämä näkemykset ovat.


Aaro Kemppainen
Kajaani

Julkaistu 11.03.2012 klo 07:00