MIELIPITEET
Palautetaan kotitalousvähennys
Vastuutaan uhoava hallitus tekee vääriä päätöksiä, joilla hyvinvointiyhteiskuntaa pystyssä pitävä kotimainen kulutus unohdetaan ja tuetaan samalla harmaata taloutta. Kotitalousvähennyksen verovähennysoikeuteen puuttuminen on tästä hyvä esimerkki.
Tämän myös Sammon konsernijohtaja Kari Stadighin johdolla toiminut työryhmä tyrmää täysin tuoreessa selvityksessään. Työryhmä esittää veroetuuden palauttamista yhtenä suhdanteita tasaavana toimena.

Tältä pohjalta esittäisin, että oma eduskuntaryhmämme valmistelisi lakialoitteen, jossa kotitalousvähennys palautettaisiin verotuksessa pääosin entiselleen. Samalla poistettaisiin 100 euron omavastuu 64 vuotta täyttäneiltä eläkeläisiltä ja yksinasuvien eläkeläisten enimmäisvähennys korotettaisiin 3000 euroon vuodessa. Toimenpiteet tukisivat eläkeläisten mahdollisuuksia asua kotona ja siten vähentäisivät yhteiskunnan muita kustannuksia. Yksinelävän euromäärän korottaminen on myös tasa-arvokysymys.


Voitto Mäkipää
opetusneuvos
Kirkkonummi



Julkaistu 29.03.2012 klo 07:00