MIELIPITEET
Vaarallinen visio
Matti Putkonen varoittaa suomalaisia, ettei pidä tarjota lompakkoaan muille tyhjennettäväksi, mutta vielä vaarallisempi ja lopullisempi kansallisvarallisuutemme ulosmittaus on jo menossa: Ministerit Katainen ja Häkämies ovat alkaneet toteuttaa visiota ydin-Suomesta.

Vision mukaan maa toimisi Euroopan sähkön- ja uraanintuottajana sekä ydinjätteen kaatopaikkana. VTT:n tutkija Martin Olluksen skenaario vuodelta 1994 on Sitran julkaisussa ”Uusi teollinen Suomi”. Maa on laaja, harvaan asuttu, seismisesti rauhallinen, ja tuuletkin osuvat niin, että onnettomuuksien sattuessa Länsi-Eurooppa säästyisi. Niinpä ”voimme määrätietoisesti hankkia tänne sellaista teollisuutta, jota ei haluta Länsi-Eurooppaan siihen liittyvien riskien takia”. Keski- Euroopassa energiatuotanto on joutunut ympäristöaktivistien ja viranomaisten silmätikuksi, siellä ollaan valmiita maksamaan siitä, että ongelmatuotteista huolehditaan. Siispä Euroopan jätteidenkäsittelylaitokset Suomeen ja vientisähköä EU:hun.

Ydin-Suomi -visio johtaisi Olluksen mukaan laajalti elintarviketuotantomme loppumiseen, koska syntyisi epäilys, voidaanko puhtaita elintarvikkeita lainkaan tuottaa.

Saksan ja muiden EU-maiden ydinjätteet odottavat yhteissijoitusta, Fennovoima ja sen saksalainen suuromistaja E.ON avaavat tien Troijan hevosena. EU tarvitsee myös uraania. Talvivaaran valtava kaivos saa rauhassa saastuttaa ja tuhota suuria vesistöjä ja maa-alueita. Muiden malmioiden uraanipitoisuudesta vaietaan. Pahin olisi Sokli, joka saastuttaisi vielä luonnontilaisen suurjoen, Ylä-Kemijoen.


Marjatta Näätänen
Helsinki

Julkaistu 12.05.2012 klo 07:00