MIELIPITEET
Maatalous puristuksessa
Suomen maatalous on taas kovassa puristuksessa, nyt aletaan tuomaan ruokaa ja tuottajahintoja ollaan ainakin kananmunantuotannossa ja maidontuotannossa laskettu.

  Tämä tilanne on täysin sietämätön, maidolla hinta laski 4,5 senttiä litralta ja kananmunalla meni meillä 4 senttiä, omalla kohdallani tappiot vuodessa ovat 12000 euroa, sekä vielä poistuva 141-tuki, joka leikkautui tänä vuonna 6000 eurolla, eli ihmisen palkka läksi, 18000 euroa.
  Vuoteen 2013 mennessä 141 tuki tulee putoamaan kolmannekseen eli noin 30000 euroa omalla kohdallani. Ensi vuodesta kaavaillaan kananmunantuotannossa pahinta, koska ylituotanto on kova, maitopuolella mennään luultavasti myös alas ensi vuonna Euroopan halpamaidon tuonnin takia.
  Kuulopuheiden perusteella maidontuotannossa 50 lehmän tilan menetykset tulevat olemaan samaa luokkaa kuin minulla tämän kananmunanhinnan laskun myötä. Suomen tarvitsisi ehdottomasti saada ylituotanto kuriin kiintiöimällä kananmunantuotanto ja saada tuonti maidolla kuriin, sekä kaupan osuutta olisi syytä kovalla kädellä tarkastaa, koska tällä menolla kun 141-tuki lähtee niin kananmunan hinta tuottajalla tarvitsisi nousta 0,8/kg eurosta 1,3-1,4 euroon, joten tämä tarkoittaisi tuntuvia korotuksia kuluttajahintoihin, hinnannousua pystyttäisiin pehmentämään kun kauppa tulisi vastaan omassa osuudessaan.
  Jos ajatellaan työpaikkoja, että maatalouden loputtua tällä menolla niin tässä jää työttömäksi elintarviketeollisuus, rehuteollisuus, kuljetusliikkeitä, maatalouskaupat, konevalmistajat, työttömiä tulisi satoja tuhansia lisää. Ei tässä voi muuta sanoa kuin että  kiitos Suomen päättäjät "hyvin tehdystä työstä" maatalouden hyväksi. Joka tapauksessa käy kuinka käy niin tueton tuotanto ja halpa ruoka ei voi olla mahdollista tässä tilanteessa.

Tommi Vainiotalo

Julkaistu 08.09.2009 klo 09:54