MIELIPITEET
Koulukuljetusten toteutuminen
Liikenneturvallisuutta ja erityisesti koululaisten koulumatkojen turvallisuutta vaarantava tekijä ovat koulukuljetusten toteutuminen nykyisellä tavalla. Bussit kulkevat reittinsä ja poimivat koululaiset autoon mitä erinäisimmistä paikoista; maitolaitureiden, portinpielien, mutkien ja muiden paikkojen kohdilta.

Pienissä kunnissa ja taajamien ulkopuolella on totuttu siihen, että koululaisen ei tarvitse kävellä läheiselle bussipysäkille, kun bussin voi vaatia pysähtyvän minne vaan. Bussipysäkit ja niiden sijoitus on kuitenkin suunniteltu siten, että niissä pysähtyvä bussi ei ole vaaraksi muulle liikenteelle ja niistä on turvallista nousta kyytiin, toisin kuin em. epämääräisissä paikoissa. Vielä kun huomioi sen, että vain harvat koululaiset käyttävät pimeällä heijastinta, niin aikamoista arpapeliä on kuljettajalle muistaa mistä kaikki kyytiin tulisivat.
  Tiedän, että joilla tieosuuksilla on pysäkkejä säällisin välimatkoin ja joillain ei lainkaan. On silti selvä, ettei epämääräisestä paikasta kyytiin nouseminen ole turvallista. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että bussin kuljettaja syyllistyy harkittuun, mutta kuntien toimielimissä hyväksyttyyn liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
  Toivotaan, ettei koululaisille tai muille tiellä liikkujille satu mitään, koskaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että Murphyn lain mukaan asiat, jotka voivat mennä pieleen, menevät pieleen.
  Lienee siis paikallaan, että kuntien toimielimissä tutkitaan kunnan koulukuljetusten toteutuminen ja mietitään ennakoivasti, ketkä kaikki kantavat vastuun. Parasta olisi, että muutetaan koulukuljetusten nykymuotoista toteutumista turvallisemmaksi, jos niissä havaitaan liikenneturvallisuutta vaarantavia tekijöitä.

Mikki Nieminen
Nummi-Pusula

Julkaistu 06.10.2009 klo 09:55