MIELIPITEET
Maassa maan tavalla
Suomessa poliittiset puolueet ovat luoneet harhakuvan rehdistä ja avoimesta rahoituksesta. Rumaa ja moraalitonta peliä puolustellaan, kuin konsanaan dopingainetta, jota vain ei aiemmin ole tajuttu kieltää. Suomen hiihtäjäthän kärysivät Lahdessa Hemohes nimisestä aineesta, mitä ei vielä hetkeä aiemmin oltu pystytty testaamaan ja joka joskus olikin ollut sallittua, tai ehkä korkeintaan vain harmaalla alueella liikkuva menetelmä.

Länsimaissa, joihin Suomikin epätoivoisesti haluaa kuulua, on käytössä termi ”fraud/ fraude”. Se on eräänlainen petoksen muoto, jota lähimmäksi suomenkielisistä sanoista osunee ”harhautus”.
Suomessa poliittiset puolueet ovat saaneet laillisesti harhauttaa kansalaisia ja luoda illuusiota nuhteettomuudestaan.

Useimmissa EU maissa poliitikot joutuisivat syytteeseen vastaavista rahoitusjärjestelyistä. En halua osoittaa sormella nyt sen enempää oikealle kuin vasemmallekaan. Koko Suomen poliittinen järjestelmä on erittäin kyseenalainen ja korruptioepäilyt kansainvälisessä mielessä katsottuna oikeutettuja. Petosta, tai harhautusta, pidetään länsimaissa korruptiona. Suomi on pitkään ylpeilyt korruptoitumattomuudellaan. Tässä Suomen valtio onkin lähinnä onnistunut vain harhauttamaan kansainvälisiä tilastoja.

Suomi pitää itseään EU:n mallioppilaana. Väite pitää paikkansa vain osittain. Kaikki direktiivit ja säännöt, joilla voidaan kiusata tavallisia kansalaisia, toteutetaan pikkutarkasti. Vastaavasti, kaikki se mikä voisi helpottaa normikansalaisen elämää, asetetaan siirtymäaikojen ja pohjoisten reunaehtojen taakse odottamaan aikaa, jolloin kansalaiset ovat kypsempiä. Poliittisen eliitin epämiellyttäväksi kokemat ja omaan toimintaan kohdistetut paineet lakaistaan maton alla. Se on tämän maan tapa.

Van Wonterghem Freddy
Kotkan kaupunkivaltuutettu

Julkaistu 28.10.2009 klo 09:27