MIELIPITEET
Oppilaille pätevää opetusta
OAJ on tähän asti korostanut sitä, että oppilailla on oikeus jokaisena koulupäivänä saada opetussuunnitelman mukaista opetusta. Olen tähän asti tyhmänä luullut, että OAJ on todella huolestunut oppilaiden asioista. Nyt OAJ uhkailee lakolla. Jos lakko toteutuu, saavatko oppilaat silloin heille kuuluvaa opetusta.

Mistä opettajat? Hätävarana käytettäisiin varmaan mm. kouluavustajia, jotka jo tällä hetkellä monissa kunnissa lomautetaan kesän ajaksi. Lisäksi kouluavustajat saavat työstään vain minimipalkkaa, joten lakon aikana kunnissa säästöjä pukkaisi, mutta oppilaiden oikeusturvasta voidaan olla monta mieltä.
OAJ on myös todennut, että opettajia ei voida lomauttaa kesälomien aikana. Kesäloman (2.5 kuukautta) palkka on kuulemma ansaittu talven aikana. Ongelmana on vain se, että koululaitoksessa on runsaasti opettajia, jotka on palkattu vain koulun työpäivien ajaksi.

Minusta kesältä ja talvelta kaikille opettajille kuuluu sama palkka. Myös kouluavustajien kesälomautukset ja jatkuvat pätkätyöt on lopetettava sekä taattava jokaisena päivänä oppilaille pätevää opetusta. Vai mitä mieltä on OAJ ja muut ammattijärjestöt?

Asko Salo
kyläpoliitikko/PS
Seinäjoki

Julkaistu 12.01.2010 klo 11:12