MIELIPITEET
Keppiä vai porkkanaa palkansaajille?
Eduskunta hyväksyi loppuvuodesta 2009 lain, joka sallii kaikille vähittäiskaupoille mahdollisuuden sunnuntaiseen aukioloon ja pienille puodeille lähes rajattoman aukiolon. Kaupanalalla lain uskotaan lisäävän työtä erityisesti viikonlopuille, koska sunnuntain aukiolo lisää myös lauantaitöitä. Töiden odotetaan lisääntyvät niin teollisuudessa, logistiikassa kuin päivähoidossakin.

Elintarviketeollisuusliitto on ilmaissut halunsa saada lisää joustoa työaikoihin. Varmaa on, että joustolla tarkoitetaan työntekijäpuolen joustoa ja se kohdennetaan suoraan tilipussiin.

Kun eduskunta päätti sunnuntai-aukioloista, niin kansanedustajat eivät suuremmin huolestuneet siitä, että kustannukset aukiolon vapauttamisesta siirtyvät lopulta kuluttajien ja työntekijöiden maksettavaksi. Seuraava askel lieneekin se, että työnantajapuoli hakee muutosta vuoro- ja viikonloppulisien poistamiseksi.

Hyvästit perheiden yhteiselle ajalle

Eduskunnalla olisi ollut mahdollisuus ohjata yhteiskunnan voimavaroja hyvinvoinnin näkökulmasta tasapainoisempaan suuntaan ja hillitä kaupanalan vaatimuksia laajemmasta aukiolosta. Varsinkin, kun asiakkaat eivät lisäänny laajemman aukiolon myötä, ne vain hajaantuvat useammalle ostospäivälle. Lakimuutoksen myötä perheet saattavat joutua jättämään hyvästit yhteiselle ajalle, sillä palkkatyön tekeminen on usein määräävässä asemassa, kun ajankäyttöä joudutaan priorisoimaan.

Mikki Nieminen
Nummi-Pusula

Julkaistu 15.02.2010 klo 09:21