MIELIPITEET
Maataloutta puolustettava
Taas alkavat vaalit lähestyä kovaa vauhtia ja jokainen puolue petaa paikkaansa sen kun kerkeää, taas alkaa maataloudelle kavereita löytymään. Maatalous on viimeisen hallituskauden aikana saanut päihinsä niin tukipolitiikassa kuin myös markkinataloudessa.
Koko EU:ssa erityisesti maidon hinta on mennyt kuralle, joka saikin eurooppalaiset ja suomalaiset maidontuottajat kimpaantumaan, ja todellakin syystä, eipä ole Suomessa näkynyt palkankorotusta viljelijöille, pikemminkin palkan alennusta joka sektorilla.

Suomalainen maatalous tulee olemaan vaakalaudalla moneen otteeseen tulevaisuudessa, sitoumuskaudet katkeavat lfa ja ympäristötuissa sekä 141-tuki tulee kokemaan päätöksensä. Mielestäni suomalainen maatalous tarvitsee vihdoin järjellisen maatalouspolitiikan, joka pitää todella huolen nykyisestä tuotannosta ja sen jatkuvuudesta. Euroopan unionissa on ymmärrettävä, ettei meitä voi joka asiassa asettaa vastakkain tehokkaampien maiden kanssa.

Tärkeä seikka tulevaisuudessa on myös saada tasapainoiset markkinat EU:ssa, nyt maat kilpailevat keskenään muun muassa valuuttakurssien voimalla, monet ei-euromaat ovat vahvassa asemassa euromaita vastaan ja se näkyy Suomessakin ruotsalaisena maitona.

Suomen maatalous tulee tällä vuosikymmenellä kokemaan myös uuden toimialan vahvistumisen, bioenergian, pidän tätä hyvin tärkeänä osana tulevaisuutta jos maatalouden suuntaus jatkuu nykyisellään. Jos maatalous todella halutaan Suomessa pitää, niin olisi mielestäni aika puolueiden vihdoinkin ottaa se tosissaan ja pidettävä siitä myös vaalien välillä kiinni, saanen huomauttaa, että hallitusohjelmaan on kirjattu, että harjoitettava maatalouspolitiikka turvaa aktiivitilojen toiminnan kannattavuuden, viljelijöiden nousevan tulokehityksen ja mahdollistaa kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvien elintarvikkeiden tuotantomäärien säilyttämisen nykytasolla.

Nyt on pakko ihmetellä, että mitä tästä on toteutunut. Toiminnan kannattavuus ei ainakaan ole kohentunut sitten vuoden 2007 eikä yhteiset maatalousmarkkinat ole olleet Suomelle kovin suotuisia. Viljelijöiden tulokehitys on ollut viime vuosina myös laskeva, tuottajahinnat ovat olleet melkein kaikilla sektorilla laskevat ja kustannuksissa on ollut nousupaineita, joten todellista yrittäjätuloa voi vaan kuvitella.

Miten voidaan sanoa hallituksen onnistuneen tuotantomäärien säilyttämisessä nykytasolla, tuotantomäärät ovat ylituotannollisia ja ylituotannon lisääntymiselle ei ole tuntunut löytyvän minkään näköistä rajaa. Lisäksi ohjelmassa on tällainen katkelma: Maatilataloutta kehitetään perheviljelmäpohjaisena tavoitteena tuottavuuden nostaminen ja elinkeinon kilpailukyvyn paraneminen.
Milloin pyritään turvaamaan maatilojen kannattavuutta siten että nämä perheviljelmät säilyvät jatkossakin, eikä päästetä maatilojen määrää puolittumaan vuoteen 2020 mennessä, kuten ennusteet kertovat?

Tommi Vainiotalo
Laitila

Julkaistu 16.04.2010 klo 09:07