MIELIPITEET
Vanhasella Stalinin tavoitteet
Perussuomalaisten raju kannatuksen kasvu on rokottanut erityisesti demareita ja keskustaa. Sdp on reagoinut tapahtuneeseen terävöittämällä politiikkaansa ja siirtynyt esimerkiksi maahanmuuttonäkemyksissään perussuomalaisten linjoille. Keskustan väistyvä puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen sen sijaan kulkee varjojen mailla.
Vanhasen viime päivien lausunnot Karjalan palautumisesta Suomen yhteyteen, jos raja hävitetään, ovat käsittämättömiä. Yhtä lailla Karjala kuuluisi ”meille”, jos Neuvostoliitto aikanaan olisi onnistunut tavoitteissaan valloittaa koko Suomi. Kiitos sotaveteraanien, näin ei tapahtunut.

Ulkoministeri Aleksander Stubbin (kok.) viisumivapauspuheet yhdistettyinä väistyvän pääministerimme horinoihin Suomesta ilman itärajaa ovat vaarallista tekstiä. En tiedä onko Vanhanen nuoruudessaan saanut yliannostuksen John Lennonin kappaleesta Imagine, mutta aikamoisissa harhakuvitelmissa hänkin tuntuu elävän.

Kymen Sanomille 27.5 antamassaan haastattelussa, pääministeri Vanhanen myös väittää kansallisvaltioiden ajan tulleen nyt tiensä päähän. Päinvastoin, monet monikulttuuriset epäonnistumiset maailmalta osoittavat, että ainoa toimiva vaihtoehto on monokulttuurinen kansallisvaltio. Ylikansalliset liittovaltiot, tai afrikkalaistyyppiset usean heimon asuttamat maat ovat tuomittuja epäonnistumaan.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on vaatinut tarkempia selvityksiä venäläisten epämääräisistä maakaupoista itärajalla sijaitsevien, puolustushallinnon kannalta tärkeiden kohteiden läheisyydestä. Asialle on siis viimeinkin alettu vaatimustemme mukaisesti heräämään. Toivottavasti tätä hyvää kehitystä ei Vanhasen rajoja rikkovalla politiikalla nyt murreta.

Rajat ovat rakkautta ja rakkautta pitää vaalia vaalien alla Vaalimaallakin. Ainoa oikea tapa palauttaa Karjala Suomen yhteyteen, olisi siirtää sitä rajaa sinne, missä se oli ennen kuin Stalin yritti toteuttaa sitä samaa rajattomuutta, kuin ministeri Vanhanen nyt.


Juho S.A. Eerola
Kotkan Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja

Julkaistu 08.06.2010 klo 09:19